Punainen lohikäärme

Vaarallinen sarjamurhaaja on taas liikkeellä, mutta tällä kertaa ei Oscareita ole luvassa.

1.11.2002 00:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 01.11.2002

Uusi Hannibal Lecter -elokuva Punainen lohikäärme on filmattu jo kerran aiemmin nimellä Manhunter. Michael Mannin vuonna 1986 ohjaama versio on Suomen televisiossa nähty pariinkin kertaan nimellä Psykopaatin jäljillä, ja se on julkaistu myös videona. Siinä Hannibal Lecteriä näytteli Brian Cox. Nyt mitä ilmeisimmin haluttiin ottaa Anthony Hopkinsista kaikki irti ja filmistä tehtiin uusi versio.

Punainen lohikäärme perustuu Thomas Harrisin kirjaan, kuten aikaisemmatkin Hannibal-elokuvat, ja se on kirjoista ensimmäinen. Eli kyseessä ei varsinaisesti ole jatko-osa, vaan Hannibal-trilogian aloitus.

Kirjan on muokannut käsikirjoitukseksi Ted Tally, joka voitti oscarin Uhrilampaiden käsikirjoituksesta. Näyttelijäkaarti on huippuluokkaa: Hopkinsin lisäksi mukana on Edward Norton, Ralph Fiennes, Harvey Keitel ja Emily Watson.

Elokuvan on ohjannut Brett Ratner, mikä on todella yllättävä valinta. Ratnerin meriittilistalla ei ole juuri muuta kuin pari erittäin suosittua mutta heppoisaa Rush Hour -toimintakomediaa. Hän sai kuitenkin vakuutettua tuottajaveteraani Dino De Laurentiisille olevansa oikea mies tähän pestiin.

Edwart Norton esittää FBI-agentti Will Grahamia joka on siirtynyt ennenaikaiselle eläkkeelle saatuaan Hannibal Lecterin vangittua. Hänen entinen pomonsa Crawford (Harvey Keitel) saa kuitenkin houkuteltua Willin takaisin työelämään. Taas on nimittäin vaarallinen sarjamurhaaja liikkeellä, Ralph Fiennesin esittämä Hammaskeijuksi kutsuttu Francis Dolarhyde.

Graham käyttää pitkää kakkua kärsivää Lecteriä konsulttina, ja siinä tämä huippuälykäs supersnobi onkin pätevä. Kunhan vain pidetään sellin ovi tiukasti kiinni. Välillä Lecter tosin päästetään ulos sellistään ulkoilemaan liekaan kiinnitettynä, jotta päästään jännittämään, pureeko hän Williltä nenän irti vai ei.

Edward Norton tekee roolityönsä sujuvasti. Ralph Fiennes onnistuu saamaan Hammaskeijun roolihahmoon inhimillisyyttä. Hopkins taas on tehnyt saman jutun ennenkin, ja itse asiassa paljon paremmin, vaikka ei nytkään varsinaisesti valittamista ole. Hopkinsin osuuksissa on hyvää dialogia, vaikka Lecterin rooli onkin vain pieni sivuosa. Hyvän tuntipalkan hän on tästä varmaan saanut.

Emily Watson esittää vaikuttavasti Hammaskeijun kanssa deittailevaa sokeaa naista. Keitel taas ei oikein pääse esille, ja hänen kykynsä menevät vähän hukkaan. Sama koskee Philip Seymour Hoffmania. Hän esittää limanuljaskatoimittajaa, jonka kohtalon arvaa helposti ennalta.

Valitettavasti ei voi välttää ajatusta että suurin motiivi Punaista lohikäärmettä tehtäessä on ollut jatko-osalla rahastaminen. Ei tällä Oscareita voiteta. Punainen lohikäärme ei ole gourmet-illallinen, vaan pikaruokaa.

Jussi Huhtala

Lisää luettavaa