Liam Neeson on laatunäyttelijä, ja varmasti moni muukin kuin minä oli iloinen, kun hän löysi uutta nostetta uralleen toimintasankarina vuoden 2008 elokuvassa Taken. Sen jälkeen niitä onkin riittänyt muutenkin kuin kahden jatko-osan muodossa. Valitettavasti 2020-luvulle tultaessa tähti joko menetti kiinnostuksensa edes yrittää tai sitten hän vain ei enää pysty kunnon toimintaan.
Ensimmäiseen vaihtoehtoon viittaisi se, että viime aikoina pahoihin keinoihin hyvän asian puolesta tarttuneesta vakiohahmosta on tehty epämiellyttävämpi tyyppi aivan kuin toivoen yleisön kyllästyvän. Toiseen taas se, että viime aikoina käsikirjoitusta on viilattu päästämään mies helpommalla, vaikka se tarkoittaisi yrityksiä kiinnittää huomiota huonoihin efekteihin.
Retributionin käsikirjoitus tosin perustuu vuoden 2015 espanjalaiselokuvaan, joka tätä ennen on filmatisoitu uusiksi myös Saksassa ja Etelä-Koreassa. Alberto Marinin alkuperäistekstikään ei välttämättä ollut uusinnat oikeuttavan nerokas, eivätkä Chris Salmanpourin viilaukset ole sitä parantaneet. Päin vastoin, monet Retributionin tapahtumat ovat järjettömiä tai jopa mahdottomia ja vaativat huikeita yhteensattumia.
Liam Neeson on rahoitusneuvoja Matt Turner, joka työ sisältää rahojen puhumista vastahakoisilta sijoittajilta, vaikka voittoa ei olisikaan tiedossa ja joka myös on saanut hänet laiminlyömään pahasti vaimoaan ja kahta lastaan. Kun hän olosuhteiden pakosta joutuu ajamaan kapinoivan jälkikasvun kouluun, matkalla tulee puhelu, jonka mukaan autossa on pommi, joka räjähtää mikäli joku yrittää jäädä kyydistä.
Matt ajaa ympäri kaupunkia soittajan ohjeiden mukaan, ja pommien räjähdellessä ympäri Berliiniä, jossa hän perheineen asuu, joutuu hän yhä syvempään suohon ykkösepäiltynä. Niinpä hän joutuu kirjaimellisesti ajamaan kilpaa aikaa ja virkavaltaa vastaan.
Neeson on sen verran karismaattinen näyttelijä, että hän pystyy kannattelemaan heikompaakin tekelettä. Työpaineiden, kapinoivan jälkikasvun, muiden yksityiselämän koukeroiden ja nyt vielä kasvavan pakokauhun alla tuskaileva Matt on uskottava hahmo. Valitettavasti kaikki muu ja muut hänen ympärillään ovat epäuskottavaa – eikä Matt myöskään ole sellainen mukava, väkivaltaiseen pinteeseen ajautuva perheenpää, jonka puolella katsoja olisi alusta alkaen.
Nimród Antal on ohjannut ihan mukiinmeneviäkin pienimuotoisia toimintatapauksia. Nyt hän tuntuu olevan automaattivaihteella, sillä Retribution on tiiviistä puolentoista tunnin kestostaan huolimatta laahaava. Vaikka mukana on paljon geneeristä kaahaamista, vähäinenkin intensiteetti katoaa aina, kun Neeson ei ole kuvassa. Kun hän on, huomion vie melko mitätön, usein jopa ärsyttävän itseään toistava dialogi.
Jouni Vikman