Scary Stories to Tell in the Dark

GENRE ENSI-ILTA 09.08.2019 TÄHDET

Scary Stories to Tell in the Dark on perinteinen kauhukertomus, joka ei tuo maailmaan mitään uutta, mutta on silti kohtuullisen toimiva ja viihdyttävä. Elokuva toimisi erityisen hyvin varhaisteinin ensikosketuksena kauhuelokuviin.

Scary Stories to Tell in the Dark kertoo Stellasta ystävineen, jotka halloween-yönä 1968 seikkailevat hylättyyn kartanoon. Ränsistyneestä kartanosta liikkuu synkkä legenda Sarah Bellowsista ja tämän tuhoisista kertomuksista, joten vierailu kartanossa on omiaan tuomaan jännitystä nuorten halloweeniin. Kun nuori kirjailijanalku Stella nappaa kartanosta mukaansa verisiä tarinoita sisältävän kirjan, jonka tekstit käyvät toteen, ei koulukiusaaja olekaan enää heidän pahin haasteensa.

Elokuva perustuu Alvin Schwartzin kirjoittamiin ja Stephen Gammellin kuvittamiin, 1981– 1991 ilmestyneisiin lasten kauhukirjoihin, jotka koostuvat urbaaneista legendoista, leiritulilla kerrottavista säikyttelyistä. Idea kirjasta on tuotu toimivasti elokuvan keskiöön ja se tuo syyn esitellä pieniä kauhukertomuksia, jotka ovat henkilöhahmoillekin ennestään tuttuja. Mukaan on mahdutettu kirjoista lukuisia tarinoita ja jopa niissä esiintyviä lauluja, erään niistä sävelmää karmiva soittorasia soittaa. Hirviöt on tehty hienosti alkuperäisten kuvitusten rujoa tyyliä kunnioittaen ja ne näyttävät sopivasti käsityöltä. Kertomuksia on ujutettu elokuvaan hieman liikaakin ja osaa niistä olisi voinut tiivistää, sillä elokuva tuntuu ajoittain turhan pitkältä.

Ajankuvan ja lapsinäkökulman myötä Scary Stories jatkaa samaa linjaa kuin vuoden 2017 It–Se sekä Stranger Things ja kenties samoja yleisöjä tavoitellaan tälläkin. On kuitenkin vaikea sanoa mikä on Scary Storiesin toimivin kohderyhmä, sillä se on hieman liian pelottava nuoremmalle yleisölle, mutta kauhuelokuviin enemmän vihkiytyneelle liian lapsellinen ja kliseinen.

Scary Storiesin ohjaajan André Øvredalin aiempaa tuotantoa ovat Troll Hunter (2010) ja Autopsy of Jane Doe (2016), joten kauhu ei ole hänelle uusi genre. Scary Storiesin kohdalla hän on onnistunut erityisesti nuorten näyttelijöiden kanssa. Myös elokuvan tunnelma on halki kestonsa tasaisen jännittävä.

Hahmokaarti koostuu perinteisistä arkkityypeistä: on yksinäinen kirjailijatyttö, porukan pelle, muukalainen, tosikko, blondi ja kiusaaja. Hahmot jäävät pääosin pintapuoliksi, vaikka Stellan ja mystisen tulokkaan taustoja avataankin. Nuoret näyttelijät ovat käsikirjoituksen sallimissa rajoissa valtaosin mainioita, erityisesti pääosan Zoe Colletti vetää roolinsa hienosti joukon johtajana. Joukkion huumorityyppiä esittävä Austin Zajur tosin ylinäyttelee rasittavasti, kuten myös hahmon blondi sisko sekä koulukiusaaja. Ylilyöntejä on todennäköisesti haastava välttää näinkin arkkityyppisten hahmojen kohdalla.

Scary Storiesin alkuasetelma on hyvin perinteinen halloween-yötä myöten, eikä tarina etene yllättävään suuntaan missään vaiheessa. Elokuvassa on lukuisia tavanomaisia pitkällä hiljaisuudella pohjustettuja äkkisäikytyksiä sekä toimivaa fyysistä kauhua, joka kammottaa ainakin hämähäkkikammoisia. Scary Stories ei ole mitään uutta, vaan se kerää yhteen genren tyypillisimmät piirteet rauhatonta kaltoin kohdeltua sielua ja karmivaa soittorasiaa myöten. Huomioiden sen, että Scary Stories perustuu klassisiin kauhutarinoihin, ei katsojana odotakaan mitään yllättävää. Sen sijaan katsojana odottaa innolla millaisen tarinan Sarah Bellowsin kirja seuraavaksi kertoo ja mitä karmeaa henkilöille vielä tapahtuu.