Sodan oppitunnit on ansaitusti Oscar-palkinnon voittanut dokumentti, joka kertoo USA:n entisen puolustusministerin Robert S. McNamaran elämästä. Elokuvan suomennos viittaa dokumentin rakenteeseen, joka käy läpi 11 oppituntia, jotka McNamara tunnistaa elämästään ja urastaan sotakoneistossa jälkikäteen tarkasteltuna. Alkuperäinen nimi The Fog of War kuvaa sodan valtavia mittasuhteita, jotka sumentavat niitä läheltä katsovan ihmisen aistit.
Sodan oppitunnit on tragikoominen dokumentti sodan ammattilaisista, jotka hyvässä ja pahassa ovat vain ihmisiä. Järkyttävää on asioita vierestä seuranneen sodan ja politikoinnin asiantuntijan todistus siitä, kuinka monta kertaa maailma oikeasti oli ydinsodan partaalla 60-luvulla. Samalla ei voi olla nauramatta sodanlietsojien perusteille halustaan iskeä ydinaseilla niin kauan kuin omalla puolella vielä oli ydinkärkiylivoima.
Robert S. McNamaran henkilökohtainen sotahistoria ulottuu toisesta maailmansodasta, jossa hän loi ”uransa” perusteet, aina Vietnamin sotaan asti, jonka aikana erimielisyydet ehdottoman poliittisen johdon kanssa pakottivat hänet luopumaan asemastaan. Väliin mahtuu kertomuksia hänen siviilityöstään Fordin tehtaiden johtajana sekä jonkin verran henkilökohtaista elämää, jonka hän kuitenkin on halunnut pitää mahdollisimman syrjässä julkisuudelta.
Ohjaaja Errol Morris on lähtenyt tekemään sodanvastaista elokuvaa, mikä selittää muuten käsittämättömät kuvavalinnat esimerkiksi pommikoneista silloin, kun dokumentin kohde puhuu rauhasta. McNamaran asiallinen ja rauhallinen suhtautuminen kysymyksiin kuitenkin tasapainottaa tilannetta. Ainoastaan John F. Kennedyn kohtalon käsitteleminen tuo presidentin alaisuudessa palvelleen ja tätä arvostaneen miehen tunteet pintaan. Jopa vaimon kuolema sivuutetaan arkisemmin melkein sivulauseessa. Välillä tosin huomaa miehen pitkän ja menestyksekkään uran pohjana olleet manipulaation lahjat, kun hän toteuttaa omaa ohjettaan julkisuuden henkilölle; älä vastaa kysymyksiin, joita sinulle esitetään, vaan kysymyksiin, joita haluaisit sinulle esitettävän.
McNamara ei kierrä osuuttaan osallisuudestaan sotien likaisiin puoliin. Hän esittää yleisölle kysymyksiä, joita hän selvästi pohtii itsekin edelleen. Onko oikein tapattaa 100 000 japanilaista siviiliä sodan voittamiseksi, jos vaihtoehtona on tapattaa saman verran oman puolen sotilaita? Toisaalta hän ei myöskään turhaan ota vastuuta asioista, jotka hänen mielestään ovat mahdottomia pistää jonkun yksittäisen ihmisen piikkiin. Siksi ohjaajan loppuun pistetyt jankkaukset ”tunnetko syyllisyyttä Vietnamin sodasta?” ja niiden sisällyttäminen dokumenttiin tuntuvat turhalta kiusanteolta, kun kohde asiallisesti toteaa, ettei kysymykseen voi vastata kyllä tai ei ilman toisen dokumentin mittaisia perusteluita puoleen tai toiseen.
Ainoastaan aavistuksen ylipitkältä tuntuva lähes kaksituntinen Sodan oppitunnit on erittäin suositeltavaa katsottavaa kenelle tahansa vähänkin lähihistoriasta kiinnostuneelle. Se katsoo maailmaa hyvin amerikkalaisin silmin, mutta toisaalta se myös kertoo amerikkalaisten ongelmasta ymmärtää muiden motiiveja. Pelkästään runsaasti kuvituksena käytetty historiallinen arkistomateriaali tekee tästä katsomisen arvoisen dokumentin.