Kun kansainvälinen koripalloliitto FIBA päätti avata kansalliset sarjat ulkomaisille pelaajille, ryhdyttiin heitä Suomessakin värväämään etenkin Yhdysvalloista. Koripallopiireissä uudistus otettiin pääosin tyytyväisinä vastaan, nostaisihan se sarjan tasoa ja samalla kotimaisten pelaajien osaamista. Toki vastaan vänkääjiäkin löytyy aina. Etenkin hämmästystä tuolloin herätti kovin monokulttuurisessa Suomessa afroamerikkalaisten pitkien miesten tumma hipiä.
Suurin osa Suomessa pelaamassa käyneet ovat olleet läpikulkumatkalla, mutta jotkut jäivät ja siirsivät elämänsä Suomeen. Dokumenttielokuva seuraa heistä kahta. Ervin Latimer ja Leon ”Leksa” Huff saapuivat kumpikin pimeään ja nukkavieruun Suomeen, jonka asujien kieltä he eivät osanneet.
Kaikesta huolimatta he kuitenkin jäivät maahan, vaikka jopa ammattilaissarjojen kuningas NBA siinteli aivan kulman takana. He ja esimerkiksi Bernard ”Benkku” Harris, Greg Joyner, Gerald Lee Sr. ja Kotkan suuri poika Larry ”Lauri” Pounds, ovat olleet monikulttuurisuuden esiairuita. Heidän jälkikasvustaan on ollut paljon iloa suomalaiselle koripallolle. Kirkkaimpana esimerkkinä heistä on elokuvassa esiintyvä Susijengin entinen kapteeni Shawn Huff. Toinen elokuvassa esiintyvä pelaajan poika Ervin Latimer Jr. ei löytänyt onneaan koripallon parista vaan muotisuunnittelijana.
Vankkumattomana korismiehenä tunnetun ohjaaja Arto Halosen aihevalinta ei ole suuri yllätys. Lujan ammattitaitonsa turvin Halonen osaa totisesti kertoa dokumenttielokuvan keinoin tarinan kuin tarinan suvereenisti. Hän on poiminut seurattavat henkilöt juuri oikein rytmittäen tarinan erittäin kiinnostavalla tavalla. Taustatyön ja arkistomateriaalin käytön hän taitaa mestarillisesti.
Halonen rakentaa hienoja tarinankaaria ja kykenee välittämään suuria tunteita katsojalle. Tästä parhaana esimerkkinä on, kun Leon Huff saa suuret huomionosoitukset niin Torpan Pojilta kuin ensimmäiseltä Suomen seuraltaan Joensuun Katajalta.
Hannu Liekso