Terminal

/ / / GENRE ENSI-ILTA 15.06.2018 TÄHDET

Nimettömään kaupunkiin sijoittuva noir-trilleri on väsynyt kopio monista paremmista elokuvista, ja vain Margot Robbie nostaa sen kelvolliseksi katsottavaksi.

Kaksi ammattitappajaa odottaa hotellihuoneessa puhelinsoittoa. Likaisen kahvilan tarjoilija heittää keikkaa stripparina. Kuolemansairas opettaja etsii tapaa tappaa itsensä. Lopulta yksilöiden tarinat kohtaavat neonvalojen alla. Muuta Terminalin juonesta ei voi kertoa, koska ensinnäkään et uskoisi sitä ja kaikki muu tuntuu spoilerilta Vaughn Steinin esikoisohjauksesta.

Terminal alkaa sähäkästi. Margot Robbie on aina yhtä säkenöivä ja magneettinen valkokankaalla, eikä Terminal ole poikkeus. Robbie esittää tarjoilija Annieta ja Annien monia eri persoonia. Tuottajanakin toiminut Robbie on Terminalin seksikäs femme fatale, mutta jää valitettavasti objektiksi. Kamera hyväilee Robbien sääriä ja takamusta ja esineellistää Robbieta hävyttömästi. Jos Robbie ei selvästikin nauttisi ja pitäisi hauskaa roolinsa kanssa, olisi Terminal huomattavasti huonompi ja ongelmallisempi elokuva.

Terminal on täynnä tuttuja kasvoja, lähinnä brittinäyttelijöitä. Dexter Fletcher on herkullinen misogynistisenä tappajana, mutta Max Irons ei pysy pitkän linjan näyttelijän perässä. Simon Pegg tuntuu oudoimmalta lisäykseltä näyttelijäkaartiin, eivätkä miehen kohtaukset lisää juoneen mitään. Vaikka Peggin ja Robbien kohtaukset ovat elokuvan parasta antia, olisi ne voitu helposti leikata pois.

Terminal on turhan monimutkainen elokuva, joka olettaa olevansa älykkäämpi kuin lopulta onkaan. Loppuratkaisu on toki tyydyttävä, mutta sitä edeltävä tunti tuntuu täysin turhalta.

Terminalia ei voi kuitenkaan syyttää tyylin puutteesta. Christopher Rossin kuvaus nostaa elokuvan B-luokan potaskasta edes vähän lähemmäksi hyvää, tai edes keskinkertaista elokuvaa. Terminal lainaa reippaasti muilta elokuvantekijöiltä niin visuaalisesti kuin juonellisestikin. Blade Runner 2049:n ja Atomic Blonden jälkeen Terminal tuntuu väsähtäneeltä yritykseltä hukuttaa hahmot neon-valoihin ja kontrasteihin.

Stein lainaa hävyttömästi myös Quentin Tarantinolta ja Liisa Ihmemaassa -vertauksia heitellään niin usein, että katsoja pohtii onko elokuvassa mitään omaperäistä.

Loppua kohden Terminal on yllättävän väkivaltainen ja julma. Viimeinen käänne on ennalta arvattava, mutta sen julmuus tulee yllätyksenä. Lopputulos on kylmä elokuva, joka on kadottanut kaiken inhimillisyyden. Elokuvassa ei ole mitään, tai ketään, josta katsoja välittäisi tai samaistuisi.

Ainoastaan Robbien ansiosta elokuva ei lipsu naurettavaksi, sillä tähden omistautuminen hulluun rooliin on ihailtavaa. Annie on ilkeämpi versio Robbien Harley Quinn -roolista DC:n elokuvauniversumissa. Annie saa Harley Quinnin näyttämään maitotytöltä.

Steinin elokuva on terävästi leikattu ja komeasti kuvattu, mutta välillä turhankin terävästi. Nopeat leikkaukset ja kummalliset kuvakulmat vetävät katsojan huomion siihen, kuinka rakennettu kokonaisuus Terminal on.

Mikään ei tunnu luonnolliselta tai aidolta ja elokuva kärsii siitä. Steinin käsikirjoitus vain vahvistaa tätä. Steinin sanat eivät istu näyttelijöiden suuhun, vaan tuntuvat nasevilta one-linereilta. Terminal on sieluton, eikä edes Robbie voi pelastaa elokuvaa tältä.