The Strangers

26.9.2008 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Tositapahtumiin perustuva kauhuturhake, jossa pääpari joutuu kolmen hullun tappajan armoille.

    Nuoripari Kristen (Liv Tyler) ja James (Scott Speedman) saapuvat juhlista Jamesin perheelle kuuluvaan vanhaan syrjäiseen taloon juhlista, joissa he ovat viettäneet iltaa. Tunnelma on kireähkö, koska James oli kosinut Kristeniä mutta saanut kieltävän vastauksen. Kun James lähtee ostamaan tupakkaa, huomaa Kristen ettei kaikki ole kuten pitäisi. Pihaan on ilmestynyt naamioituneita tungeksijoita, jotka mielivät sisään. Jameskin ehtii parahiksi paikalle mukaan kekkereihin, kun mielipuoliset tappajat haikailevat verijuhlia.

    The Strangers perustuu vuonna 2005 sattuneeseen tositapahtumaan. Tästä innostuneina elokuvan tuottajat, joiden kontolta löytyvät mm. The Ring ja Kauna, päättivät tehdä aiheesta elokuvan. Joskus tosi on tarua ihmeellisempää, mutta ei tällä kertaa. Ihan kaikkea uutisissa nähtyä ja lehdistä lukemaansa ei kannata lähteä vääntämään pitkäksi elokuvaksi. Vaikka ei olisi mukava olla pääparin housuissa, niin elokuvana tämä tekele on täysin turha. Paria pöö-efektiä lukuunottamatta raina on lähinnä kiusaannuttava kokemus, johon rahojaan ei kannata tuhlata. Tähänkö kauhu-genre on tullut? Joko kaikki on ammennettu tyhjiin? Toivottavasti AJ Annilan Sauna pelastaa edes hieman uskoa kauhuun.

    Lisää luettavaa