The Thing

/ GENRE ENSI-ILTA 18. marraskuuta TÄHDET

John Carpenterin alkuperäinen The Thing (1982) on ruumiskauhun tunnetuimpia ja arvostetuimpia edustajia. Elokuva asetti vastakkain ryhmän tiedemiehiä ja vieraan elämänmuodon, joka kykeni muutamaan itsensä ihmisenkaltaiseksi. Eristetyssä tutkimuskeskuksessa keskellä pohjoisnapaa päähenkilöt joutuivat arvuuttelemaan, kuka heistä on mahdollisesti vieras. Ihmisruumista väänneltiin ja käänneltiin ennennäkemättömin tavoin.

Carpenterin elokuva pohjasi John W. Campbellin pienoisromaaniin Who Goes There?, joka oli jo filmattu Howard Hawksin toimesta. ”Se” toisesta maailmasta (1951) on kuitenkin luonteeltaan kovin erilainen, ja Carpenterin näkemyksen on sanottu olevan lähempänä Campbellia.

Matthijs van Heijningen Jr:n debyyttiohjaus on esiosa Carpenterin näkemykselle: se kertoo, mitä tapahtui paikan päällä ennen alkuperäisen elokuvan tapahtumia. Vuosi on 1982: norjalainen tiedemies Sander Halvorson (Ulrich Thomsen) kutsuu amerikkalaistutkija Kate Lloydin (Mary Elizabeth Winstead) avuksi tutkimaan historiallista löytöä. Napajäätikön alta on löytynyt avaruusalus, joka on arvioiden mukaan seissyt paikallaan sadan tuhannen vuoden ajan.

Lähistöltä löytyy jäätyneenä aluksen matkustaja. Tämä viedään laboratorioon tutkittavaksi, mutta kohde onnistuu pian pakenemaan ja ryhtyy harventamaan joukkoa. Samaan aikaan ulkona yltyvä myrsky varmistaa sen, ettei kukaan pääse pakenemaan.

Ajatus esiosan tekemisestä elokuvalle, joka jo itsessään on uusintaversio, tuntuu edustavan ideapulan uutta astetta. Onkin yllättävää, kuinka hyvin The Thing aluksi toimii. Heijningen pohjustaa tulevaa maltilla, eikä ensimmäisen näytöksen aikana sorruta turhaan säikyttelyyn. Pakollinen leikkauspöytäkohtauskin väistää ne täysin. Miljöötä rakennetaan huolella ja Carpenterin elokuvan tyyli ja ilmapiiri tavoitetaan yllättävän hyvin.

Kardinaalivirhe on se, kuinka paljon muukalaista lopulta näytetään. Carpenterin elokuvan voima kumpusi siitä, kuinka uhka suurelta osin pysytteli piilossa. Uusi The Thing tekee pakollisen jatko-osaliikkeen tuomalla kaikkea enemmän, isompana ja hienompana. Samalla kuolee se klaustrofobia, jota Heijningen ensimmäiset puoli tuntia malttaa rakentaa.

Ihmisen ja muukalaisen monimuotoiset sekasikiöt ovat poikkeuksellisen inhottavia. Jotain on onneksi jäljellä siitä vahanukketyylistä, jolla Carpenter joutui muodonmuutokset aikanaan toteuttamaan, vaikka kaikki onkin nyt CGI:tä.

Sisällön onttous käy ilmeiseksi, kun puolivälistä eteenpäin toiminta nojaa lähinnä uusien ihmishirviöiden liekittämiseen. Jännitteet puretaan turhan pian, vaikka juuri sen arvuuttelu, kuka on mahdollisesti muuttunut, pitäisi elokuvan mielenkiintoisena. Nyt lopputulos muistuttaa rytmitykseltään enemmän videopeliä.

Mary Elizabeth Winstead tekee Ellen Ripleytä kanavoivan roolinsa vakuuttavasti. Harmi, ettei yksinäisen naisen ja miesjoukon välisiä jännitteitä puida enempää. Eric Heissererin käsikirjoitus nivoutuu alkuperäiseen The Thingiin hyvin, mutta sen arvo on enemmän eheän jatkumon luomisessa kuin missään muussa. Lopputulos tuntuukin tarpeettomalta alkusoitolta Carpenterin klassikolle.



Filmtrailer.com

Aiheeseen liittyvät elokuvat