Tällä kertaa Charlize Theron ei ole seksikäs agentti kuten Atomic Blondessa, Mad Max: Fury Roadin räjähtävän viileä toimintasankari Furiosa tai sarjamurhaaja-prostituoitu Aileen Wuornos. Theron on aivan tavallinen perheenäiti, vaikka joutuukin myös tällä kertaa melkoiseen kamppailuun.
Perhe-elämä voi olla rankkaa ja rasittavaa, kuten Theronin esittämä Marlo tulee huomaamaan. Puoliso Drew (Ron Livingston) on aivan liian kiireinen työnsä ja peliensä kanssa, uusi vauva vie yöunet ja poika Jonahkin (Asher Miles Fallica) tarvitsee erikoisapua selviytyäkseen tarhassa. Perheen ainoa järki-ihminen tuntuu olevan 8-vuotias Sarah (Lia Frankland). Lisäksi Marlo sairastui synnytysmasennukseen saatuaan Jonahin.
Rikas veli Craig (Mark Duplass) huomaa pelottavan tuttuja muutoksia siskossaan ja ehdottaa hänelle apua lastenhoitajan muodossa. Ehdotettu lastenhoitaja on tosin hieman erilainen. Hän työskentelee vain öisin, jotta vanhemmat saisivat edes hetken rauhaa. Kun Marlon lopullinen romahdus lähenee, hän taipuu soittamaan Tullylle (Mackenzie Davis), tälle 20 ja risat -vuotiaalle innokkaalle yölliselle lastenhoitajalle.
Tully on kuin onkin täydellinen. Hän leipoo muffineita, siivoaa, hoivaa Marloa ja auttaa kaikessa. Hän on kuin pelastava enkeli. Marlo voi vihdoinkin lepuuttaa hermojansa ja rauhoittua. Elämä muuttuu siedettäväksi, olo mukavaksi ja hän alkaa taas nähdä värejä. Ei elokuva tietenkään näin yksinkertaista ratkaisua tarjoa, vaan lopussa odottaa melkoinen jymypaukku, jota katsoja ei ehkä osaa edes aavistaa.
Tullyn ovat tehneet käsikirjoittaja Diablo Cody ja ohjaaja Jason Reitman. Heidän aikaisempia yhteistöitään Junoa (2007) ja Young Adultia (2011), jossa Theron myös näytteli, voidaan pitää jonkinlaisina klassikoina. On helppo nähdä, miksi kaksikko halusi nostaa Theronin myös Tullyn pääosaan. Codyn luoma dialogi on kuin suoraan hänelle kirjoitettu.
Theron on suorastaan pelottavan loistava Marlona. Yleensä niin kuvankaunis näyttelijätär on hankkinut parikymmentä kiloa ylimääräistä painoa itselleen ja on muutenkin hieman räjähtäneen näköinen väsyneenä äitinä. Hän näyttelee vaivattomasti hermoromahduksen rajamailla häilyvää naista. Roolissa saattaakin olla jotain omakohtaista, onhan Theron kahden adoptiolapsen äiti.
Eikä Davis kauaksi Theronista jää, hän on erinomainen nuorena Tullyna. On ilo seurata Codyn kaksikolle kirjoittamaa luontevaa jutustelua ja vitsailua. Naiset ovat luonnollisia keskenään ja tulevat hyvin toimeen – heidän henkilökemiansa on poikkeuksellisen toimivaa.
Tully on hauska, koskettava ja traaginen draamaelokuva, joka haastaa katsojansa pohtimaan yhteiskunnallisia äitiyteen liittyviä stigmoja. Mitä on olla hyvä äiti, miksi pitää olla hyvä äiti, mitä äitiys lopulta edes on? Eihän näistä asioista saisi edes julkisesti puhua – ja juuri se tekee elokuvasta tukalan katsoa.