Turisti

/ / GENRE ENSI-ILTA 23.01.2015 TÄHDET

Kun ruotsalaiset elokuvakriitikot äänestivät 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen parhaasta kotimaisesta elokuvasta, Ruben Östlundin De ofrivilliga (2008) oli ylivoimainen voittaja. Taakse jäivät niin Roy Anderssonin Kahden kerroksen lauluja kuin Lukas Moodyssonin Lilja 4-everkin.

Östlundin seuraava ohjaustyö, dokumentaariseen tyyliin toteutettu Play (2011), muistutti William Goldingin Kärpästen herraa 2010-luvun monikulttuuriseen Göteborgiin siirrettynä. Rasismistakin syytetty elokuva on tinkimättömintä ja häiritsevintä, mitä ruotsalaisessa elokuvataiteessa on viime vuosina nähty.

Uusimmalla elokuvallaan Östlund tuntuu ottavan askeleen lähemmäs valtavirtaa. Näennäisdokumentaarisuuden tilalla on nyt näyttelijävetoista draamaa, ja absurdi huumori saa entistä enemmän tilaa. Playn ajoittaiseen ahdistavuuteen verrattuna Turisti on suorastaan helppo nieltävä.

Nautittavuus ja aiempaa selkeämpi komediallisuus eivät kuitenkaan tee Turistista yhtään vähäpätöisempää kuin edeltäjänsä. Päinvastoin, Östlundin tyyli tuntuu hioituneen huippuunsa. Turisti on yhtä armottoman tarkka ja kiusaannuttava kuin ohjaajan aiemmatkin työt, mutta lisäksi siinä on uudenlaista visuaalista vaikuttavuutta ja emotionaalista syvyyttä.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Ranskan Alpeille, missä nelihenkinen skandinaaviperhe viettää laskettelulomaa. Ebba-äiti (Lisa Loven Kongsli) toivoo lomalta perheen yhteistä laatuaikaa, mutta isä-Thomasin (Johannes Bah Kuhnke) on vaikea irrottautua työasioista ja käteensä liimautuneesta iPhonesta.

Heti loman alkumetreillä tapahtuu kuitenkin jotain, joka järisyttää elämän perusteita. Tapahtuman seurauksena Ebba alkaa tarkastella aviomiestään ja lastensa isää uudessa valossa. Lapset Vera (Clara Wettergren) ja Harry (Vincent Vettergren) reagoivat vanhempiensa välillä kiristyvään jännitteeseen. Vaikutukset tuntuvat myös sivullisissa, kuten Thomasin ystävässä Matsissa (Game of Thronesista tuttu Kristofer Hivju).

Temaattisesti Turisti tarkastelee perhe-elämän lainalaisuuksia ja perheen sisäistä vastuunjakoa. Odotuksia, joita perheenjäsenet toisiinsa kohdistavat, ja pettymyksiä, jotka seuraavat, kun odotukset eivät täytykään. Erityistarkkailussa on miehen rooli perheenpäänä. Mustan tragikomedian ytimessä on Thomasin asteittainen luhistuminen.

Ruben Östlund on itse viettänyt vuosia elämästään Alpeilla, missä hän kuvasi lasketteluelokuvia skimbaajakavereistaan. Turistin toinen temaattinen ulottuvuus liittyykin keskiluokan flirttailuun vaaran kanssa; luonnonvoimien tyhmänrohkeaan uhmaamiseen, joka istuu huonosti nykyihmisen turvallisuushakuisuuteen, materialismiin ja mukavuudenhaluun.

Fredrik Wenzel, itsekin lupaava elokuvaohjaaja, on kuvannut Turistin upeasti. Luminen maisema heijastelee koko ajan enemmän päähenkilöiden mielensisältöjä. Hiihtohotellin sisätilojen kuvauksessa on kaikuja Kubrickin Hohdosta. Vivaldin Neljän vuodenajan Kesä viimeistelee surrealistisen tunnelman.

Neljännellä elokuvallaan Ruben Östlund sinetöi asemansa Ruotsin omaperäisimpänä nykyohjaajana. Ei ole ennenaikaista nostaa hänet mestariliigaan, Ingmar Bergmanin ja Roy Anderssonin rinnalle.


Aiheeseen liittyvät elokuvat