Vili Vilperi -elokuva

/ GENRE , ENSI-ILTA 14.06.2019 TÄHDET

Australialaisanimaatio ei ehkä ole yhtä hienostunut ja viilattu kuin amerikkalaisserkkunsa, mutta se onnistuu hyödyntämään eksoottista alkuperäänsä.

Eihän sitä käy kiistäminen: Yhdysvallat on animaation ykkösmaa ja Disney ja Pixar ovat animaatiostudioiden kuninkaalliset. Niiden hittien kanssa voi kilpailla lähinnä DreamWorks Animation Shrekkeineen, Madagascareineen, Kung Fu Pandoineen ja Näin koulutat lohikäärmeesi -franchisellaan. Lajityypin ”taiteellisempaa” päätä edustaa Laika-studio stop motion -elokuvineen, kuten Huippujengi Himalajalla.

Yhdysvaltojen ulkopuolelta animaatiomaina tulee mieleen Japani, jonka valtavaa teollisuutta on meille tihkunut lähinnä Hayao Miyazakin ja hänen perustamansa Ghibli-studion helmien ansiosta. Iso-Britanniassa toimii tietysti hulppeaa vaha-animaatiota Late Lampaasta sekä Wallace & Gromit -parivaljakosta tekevä Aardman Animation, mutta siinä se sitten alkaakin olla.

Animaatioita tehdään kuitenkin kaikkialla maailmassa, vaikka Suomeen asti niistä pääsee satunnaisesti ehkä jokin eurooppalaistuotanto. Ne harvemmin menestyvät amerikkalaisserkustensa tapaan, ja aina muistetaan mainita miten ne ovat jälkijunassa mitä tulee ulkoasuun ja tarinan loppuun asti viilaamiseen. Toisaalta niiden viehätys on juuri siinä, ettei niitä ole viimeiseen asti hiottu ja sliipattu, ja mukaan lipsahtelee elementtejä, joita ei salonkikelpoisemmissa koko perheen elokuvissa nähdä ja kuulla.

Erityisen eksoottinen animaatiomaa meidän näkökulmastamme on Australia, mutta nyt sieltä on meille saapunut Vili Vilperi -elokuva – tosin useamman vuoden viiveellä. Vierineet vuodetkaan eivät selitä animaation alkeellisuutta, mutta se ei sinänsä ole ongelma. Australialaisanimaatioon nimittäin pätee sama sliippaamattomuuden kiinnostavuus kuin lähempää saapuneisiin tuotantoihin.

1930-luvulla ilmestyneisiin kirjoihin perustuva kujeileva nuori koalahahmo on Suomessakin nähty 90-luvun alun piirrossarjana. Uutuus on siis päivitetty tietokoneaikakaudelle, mutta tarinallisesti mennään tuttujen nykytrendien mukaan.

Nuori koala joutuu lähtemään etsimään jälleen yhdelle pelastus- ja tutkimusmatkalle kadonnutta isäänsä, kun kotilaakson rauhaa uhkaa itsensä uudeksi johtajaksi julistava Rajat kii -goanalisko. Sitten kohdataan erikoisia otuksia, söpö vastakkaisen sukupuolen edustaja ja kasvetaan ihmis… koalina, kunnes on lopun pelastusoperaation aika.

Teemojen ja tarinoiden tuttuudesta sekä ulkoasun kömpelyydestä huolimatta elokuva on kiinnostavaa katsottavaa. Ensisijaisesti sen vuoksi, että se Australian maisemia esitellessään on pelkistämisestä huolimatta – ja paikoin ehkä jopa sen vuoksi – on paikoin uskomattoman eksoottinen. Se hyödyntää mitä mainioimmin mantereen luonnon omalaatuisuutta niin kasvi- kuin eläinkunnan suhteen. Jotkut ideat ovat suorastaan nerokkaita, kuten Vilin hämätessä äitiään lintukaverinsa avulla. Paikalliset lyyrypyrstöt kun oikeasti ovat oivallisia muiden eläinten matkijoita!

Vaikka aikuisyleisön suosimia populaarikulttuurijuttuja ei olekaan, saa elokuvasta revittyä huumoria joidenkin läppien epäasiallisuudella, joka ei Disney-animaatiossa ikinä menisi läpi.