Yritykset ovat lamassa ja kansakunnat taantumassa. Elokuvateollisuudella sentään menee hyvin – kuten yleensäkin taloudellisesti tai muuten ankeina aikoina.
Episodi päätti listata masentavimmat laman kuvaukset. Kymmenen valittua elokuvaa kertoo miten yhteiskunnan mureneminen vaikuttaa yksilötasolla. Kyseessä eivät siis ole huonot elokuvat, päinvastoin. Katsomiskokemus voi olla ahdistava, mutta myös positiivisen näkökulma on mahdollista löytää: kaiken surkuttelun keskellä meillä menee loppujen lopuksi hyvin. Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran Episodissa 5/2009. Silloinkin oli kovat ajat.
Teksti: Jouni Vikman
10. Kauas pilvet karkaavat
Aki Kaurismäen lakonisia elokuvia jälkikäteen muistellessa tuntuu kuin niissä elettäisiin ainaista lamaa. Hänen Kauas pilvet karkaavat -elokuvansa on kuitenkin yksi harvoja 1990-luvun alun lamaa kuvaavia ja kommentoivia teoksia, vaikka tuolloin Suomi sukelsi vieläkin syvemmälle kuin missä nyt mennään.
Kati Outisen ja Kari Väänäsen esittämä tulevaisuuteen uskova pariskunta menettää yllättäen työpaikkansa, kun raitiovaunuyhtiö saneeraa kuljettajana toimineen miehen työttömäksi ja pankki ajaa naisen työnantajan konkurssiin ja ottaa sen haltuunsa. Yhteiskunnan laitamille muodostunut harmaa talous näyttää kovan puolensa, mutta Kaurismäki ei olisi Kaurismäki, ellei itsetunto, ylpeys, uutteruus ja usko parempaan palkittaisi rähjäromanttisesti tavalla tai toisella. Tällä Top 10 -listalla Kauas pilvet karkaavat onkin yltiöoptimistisimpia hyvän tuulen tarinoita.
9. Kulkukoira
Murukami, nuori etsivä, menettää virka-aseensa bussissa taskuvarkaalle. Tästä käynnistyy lähes koko elokuvan kestävä takaa-ajo, jossa Murukami jahtaa varasta välillä aivan kannoille päästen, välillä jäljet kadottaen. Vasta vanhemman ja kokeneemman etsivän apu auttaa nuorukaista ymmärtämään, että kulkukoira näkee vain jahtaamansa kohteen, viisaampi olento pystyy ennakointiin.
Kulkukoira ei ole suoranaisesti laman kuvaus, mutta se on erinomainen ajankuva sodan hävinneestä Japanista ja rikkipommitetusta Tokiosta. Yhteiskunta on hajaannuksen tilassa, mikä tekee Murukamin kasvojen menettämisen pelosta entistä syvempää: hän on saanut mahdollisuuden, jonka hän huolimattomuudellaan uhkaa menettää. Takaa-ajon edetessä hän törmää yhteiskunnan vaihtoehtojen puutteessa moraalittomuuteen vajonneen kääntöpuolen. Ilman virkaansa Murukamikin voisi kuulua sinne, varkaiden ja prostituoitujen maailmaan.
8. Pölynimurikauppiaat
Keskiluokkaisen perheen osuutta ilmastonmuutokseen pohtiva dokumentti Katastrofin aineksia on hyväntuulinen kääntäessään katseensa tekijäänsä John Websteriin tämän vähäjärkisimpinäkin hetkinä. Yli kymmenen vuotta aikaisemmin valmistunut Pölynimurikauppiaat on kotimaisia kulttisuosikkeja, jonka kuvaamille ressukoille on hyvä naureskella kaveriporukalla. Sen myötähäpeää aiheuttavat elementit ovat saaneet empaattisemman ääripään ihmisiä purskahtamaan myös itkuun.
Pölynimurikauppiaat seuraa muutamaa miestä vuosien 1990–1993 lama-Suomessa, kun he yrittävät myydä siivousvälineitään ovelta ovelle. Tarkoin harjoitellut myyntipuheet ja miesten pakkomielteenomainen optimismi törmäävät karuun todellisuuteen. Kauas pilvet karkaavat -elokuvan tavoin Pölynimurikauppiaat kuvaa sydäntä särkevästi tavallisia ihmisiä, jotka eivät voi uskoa hyvien aikojen päättyvän eivätkä osaa ajatella almujen keräämistä.
7. Olen vainottu kahlekarkuri
Olen vainottu kahlekarkuri on Kulkukoiran tapaan kuvaus sodasta toipuvasta yhteiskunnasta, jonka moraaliset rakenteet ovat murentuneet – niin yleisellä kuin yksityisellä tasolla. Robert Elliott Burnsin omaelämäkerralliseen kirjaan perustuvassa tarinassa Paul Munin esittämä jokamies yrittää sopeutua normaalielämään ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hän kiertää Amerikkaa rakennustyömaiden perässä, kunnes joutuu omaa syyttään vedetyksi mukaan rikokseen.
Seurauksena on joutuminen ihmisiä hyväksikäyttävän järkyttävän järjestelmän rattaisiin. Toisiaan seuraavat pakomatkat nakertavat uskoa ihmiseen ja Yhdysvaltoihin oikeusvaltiona. Elokuva auttoi omalta osaltaan kiinnittämään huomiota vankeja työvoimana hyödyntävän valtion orjatyökäytäntöön, ja tuolloin vielä vangittu kirjailija sekä monet hänen kohtalontoverinsa saivat tuomionsa kumottua.
Elokuvan katkera lopetus oli kuvallisesti aikoinaan huikea, ja sen sommittelu ja valaistus ovat edelleen vaikuttavia. Pari vuotta myöhemmin voimaan tullut elokuvien siveyskoodi kielsi vastaavat moraalisesti auki jäävät ratkaisut.
6. Paha maa
Aku Louhimiehen tolstoilaisessa draamassa niitetään vuosikymmen aikaisemmin koetun laman hedelmiä. Rahan puutteella perusteltu yhteiskunnan välinpitämättömyys iskee yksilöön aiheuttaen pahan olon, joka veteen heitetyn kiven nostattamien laineiden tavoin leviää laajenevina väreinä. Aikuisten paha olo siirtyy lapsiin tuhoten usean ihmisen elämän.
Opettaja saa potkut ja myy viinanhimossa poikansa omaisuutta. Poika printtaa idealistisen tietokonenörttiystävänsä koneella väärä setelin, jonka kiertoon laskeminen aiheuttaa lisää onnettomuutta. Tuo seteli on Leo Tolstoin Väärennetty korkolippu (1911), joka kulkee kädestä toiseen. Mutta siinä missä Tolstoin filosofiassa yksi hyvä ihminen pystyy katkaisemaan surkeuden ketjun, Pahassa maassa nöyryytyksen voi niellä, mutta anteeksi ei voi antaa. Alkoholi ja pyramidiverkostot lupaavat välitöntä helpotusta pulmiin mutta onnistuvat vain siirtämään niitä – ja aiheuttavat vielä lisääkin. Yhteiskunnan liukkaalle pohjalle sysäämät ihmiset voivat löytää tasapainon vain tajuamalla selviävänsä ainoastaan tulemalla osaksi koneistoa, joka kaiken on käynnistänyt.