Etsi
Taas niitä kuuluisia ”joillakin on vain aivan liikaa aikaa” -tapauksia.
Legendaarinen 80-luvun kyttäsarja Magnum saa pian uuden version, mutta ensimmäinen kuva on aiheuttanut surua alkuperäisen sarjan fanien keskuudessa.
Vaikka Avengers 4 on tulossa elokuvateattereihin vasta ensi vuoden toukokuussa, elokuvien ohjaajat eli Russon veljekset paljastavat pikkuhiljaa kaikkea pientä Marvelin universumin tapahtumista.
DC Universen uusin sarjajulkistus on Doom Patrol, joka sekin perustuu DC Comicsin sarjakuviin.
Marky Mark eli Mark Wahlberg, huikeiden indonesialaisten toimintaleffojen The Raidien tähti Iko Uwais sekä entinen vapaaottelija, nykyinen showpainija Ronda Rousey ovat lyöneet taistelutaitonsa yhteen.
We will, we will rock you! Ja siltä se tuntuukin!
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Hades odottaa. Toimintaa on enemmän kuin tarpeeksi.
Tapaus kosketti lukuisia tunnettuja ihmisiä ympäri maailman.
Oscar-palkitun Idan jälkeen maailma ei tuntunut tarvitsevan toista mustavalkoista puolalaisdraamaa enää vähään aikaan. Sen ohjaaja Paweł Pawlikowski päätti kuitenkin tehdä juuri sellaisen. Onneksi Cold War -elokuvan hurmioitunut vastaanotto Cannesissa osoitti että niille löytyy tilaa.
Neuvoa asiantuntijoilta.
Ystävällinen varoitus?
Kohtalon hetket ovat olleet viimeisen viikon aikana käsillä sekä tutuille sarjoille että kehitysasteella oleville tv-projekteille.