Magnum-poliisisarjan uudesta versiosta ensimmäinen kuva – kasarisarjan fanit järkyttyivät sydänjuuriaan myöten

Legendaarinen 80-luvun kyttäsarja Magnum saa pian uuden version, mutta ensimmäinen kuva on aiheuttanut surua alkuperäisen sarjan fanien keskuudessa.

15.5.2018 22:12

Tulevalle 2018-2019-sarjakaudelle tehtiin viime viikolla erittäin mielenkiintoinen kiinnitys, kun CBS-kanava tilasi virallisesti Magnum, P.I. -sarjan uuden version 1. kauden.

Suomessa pelkällä Magnum-nimellä tunnettu sarja muistetaan sen pääosaesittäjä Tom Selleckistä sekä etenkin tämän kasarihenkisistä muhkeista viiksistään.

Eilen julkaistiin ensimmäinen kuva uudesta Magnumista, jonka pääosassa nähdään Jay Hernandez (Suicide Squad). Punaisella avoautolla ajetaan edelleen Havaijilla, mutta alkuperäisen sarjan fanien järkytykseksi Thomas Magnumin uudelta ruumiillistumalta puuttuvat kokonaan Selleckin rehevät kalapuikkoviikset.

 

Lisää luettavaa