Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut Pinnan alla.
Tänään nähdään televisiossa Paluu tulevaisuuteen vuodelta 1985.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1993 valmistunut Takaa-ajettu (The Fugitive), joka perustuu samannimiseen 1960-luvun televisiosarjaan.
Jeffrey Dean Morgan joutuu välillä vihaisten The Walking Dead -fanien haukkumaksi.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut Casino Royale.
Vaikka sitä on vaikea uskoa, Spider-Man – hämähäkkimies -elokuvan ruokalaan sijoittuvassa kohtauksessa ei käytetty tietokonekikkoja.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Menestyssarjalla Yövahti on takanaan erittäin kiinnostava historia. Yhdessä vaiheessa tarina piti toteuttaa elokuvana, jonka pääosassa olisi ollut Brad Pitt.
Borrowed Time on kahden Pixarin animaattorin hengentuotos. He päkersivät tämän todella tunteikkaan leffan vapaa-ajallaan kasaan viiden vuoden aikana.
Logan-nimisen jatko-osan sanotaan olevan lapsilta kielletty sekä vähemmän supersankarivoimilla ja CGI-toiminnalla temppuileva.
Ihmiset kohtaavat avaruuden muukalaiset todellisessa scifi-klassikossa.
Uuden version valmistumiseen on pistetty vauhtia studion toimesta.
Elokuva esittää räppärin pahoinpidelleen silloista tyttöystäväänsä.