Tänään tv:ssä: Kylmää ja brutaalia toimintaa – Onko tämä leffasarjan paras?

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut Casino Royale.

16.10.2016 01:30

Ensimmäinen Daniel Craigin James Bond -seikkailu siirtää sankariagentin ensimmäistä kertaa 2000-luvulle ja aloittaa Bondin saagan uudelleen alusta.

Toiminta käynnistyy Prahasta, jossa onnistuvan operaation myötä Bond ylennetään 007-agentiksi. Ennen pitkää hän päätyy rikollispankkiiri Le Chiffren (Mads Mikkelsen) jäljille. Avuksi tarvitaan myös Britannian valtiovarainministeriön kirjanpitäjä Vesper Lynd (Eva Green).

Elokuvan tunnuskappaleen You Know My Name esittää Soundgarden-yhtyeen entinen keulahahmo Chris Cornell.

Ohjaaja Martin Campbell muistetaan myös Bond-seikkailusta 007 ja kultainen silmä (1995).

Monet epäilivät Daniel Craigin sopivuutta 007-agentin rooliin, mutta hän näytti epäilijöille tekemällä brutaalin ja kylmän roolisuorituksen, joka otettiin loistoarvosteluin vastaan. Casino Royale onkin monien mielestä parhaita Bond-leffoja – ellei  jopa paras.

Casino Royale esitetään Nelosella sunnuntaina 16.10.2016 klo 21.00.

Lisää luettavaa