Tänään tv:ssä: Yksi kaikkien aikojen parhaita elokuvia – ihan millä mittarilla tahansa

Tänään nähdään televisiossa Paluu tulevaisuuteen vuodelta 1985.

16.10.2016 06:27

Elokuvan voi helposti nimetä kaikkien aikojen parhaaksi aikamatkailuelokuvaksi. Onhan kyseessä kiistämätön klassikko, joka on päässyt myös parhaitten tieteiselokuvien listalle, vaikka se on ehkä enemmänkin teinikomedia. Esimerkiksi maailman suurin elokuvalehti Empire nosti sen kaikkien aikojen Top 500 -listassaan sijalle 23.

Leffatrilogian ensimmäisessä osassa Michael J. Foxin esittämä Marty McFly tempautuu seikkailuun 1950-luvulle, vanhempiensa nuoruuteen. Tämän mahdollistaa autosta tehty aikakone, joka on erikoisen keksijän (Christopher Lloyd) käsialaa. Marty joutuu tekemään kaikkensa, jotta hänen vanhempansa löytäisivät toisensa ja hän itse saisi mahdollisuuden syntyä tulevaisuudessa.

Paluu tulevaisuuteen oli yksi 1980-luvun suurimpia hittejä ja teki Michael J. Foxista tähden. Ohjaaja Robert Zemeckis teki elokuvalle myös kaksi jatko-osaa.

Paluu tulevaisuuteen nähdään TV5-kanavalla sunnuntaina 16.10.2016 klo 18.40. Katso alta yksi elokuvan legendaarisista kohtauksista.

Lisää luettavaa