Etsi
Suomen suurin elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa järjestetään tänä vuonna 29. kerran.
Suomen Netflixin valikoimaan on lisätty vuonna 2015 valmistunut draamakomedia Our Brand Is Crisis.
Tämän syksyn aikana Suomessakin saa ensi-iltansa kaksi uutta elokuvaa, joiden pääosassa on Tom Hanks.
Kauhuelokuva oli liikaa osalle katsojista Toronton elokuvajuhlilla.
Tänään nähdään Docventures-ohjelmasarjassa pornografiaa käsittelevä Naked.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Brad Pitt kertoi haastattelussa mielipiteensä Mel Gibsonin The Passion of the Christ -elokuvasta.
Tänään nähdään televisiossa komedia Bruce – taivaanlahja vuodelta 2003.
Kaupat menivät mönkään – lakimiehet asialle.
Tänään nähdään televisiossa Terminator 2: Tuomion päivä vuodelta 1991.
Ylistetyn A Monster Calls -elokuvan ohjaaja työstää nyt keskimmäistä osaa.
Pystyykö tämä mies pistämään Punisherin pinoon?