10 tunnettua elokuvaa, joita ohjaajat vihasivat – ”Katsoin vasta yhdeksän vuotta myöhemmin”

Kolme tarinaa, joissa taiteilija on sanoutunut irti omasta hengentuotoksestaan.

29.3.2023 17:00

Collider julkaisi 10 elokuvan listan menestyselokuvista, joita niiden ohjaajat ovat haukkuneet jälkeenpäin.

Joihinkin liittyy erityisen mielenkiintoinen tarina. Annamme erityishuomiota kolmelle elokuvalle.

David Fincher: Alien 3 (1992)

Alien 3 oli elokuva, jonka ohjaajaa vaihdettiin kuin sukkaa. Renny Harlinkin oli kiinnitettynä projektiin, kunnes se annettiin aiemmin vain musiikkivideoita ohjanneelle David Fincherille.

Vaikka elokuva tuotti paremmin kuin aiemmat kaksi Alienia, Fincheria käytettiin omien sanojensa mukaan lähinnä kumileimasimena. Elokuvastudio ei antanut ohjaajan omille ideoille tilaa, jonka seurauksena Fincher sanoutui käytännössä irti teoksesta.

”Moni vihasi Alien kolmosta, mutta kukaan ei vihannut sitä yhtä paljon kuin minä”, Fincher oli kommentoinut.

Harold Ramis: Päiväni murmelina (1993)

Huippuhauskan elokuvan kulisseissa meininki ei ollut erityisen hauskaa. Tämä johtui Ghostbusters-kollegojen Harold Ramiksen ja Bill Murrayn väleistä.

Ohjaaja Ramis ja päätähti Murray eivät tuntuneet pääsevän yhteisymmärrykseen monesta elokuvan asiasta ja lopputuloksena oli välirikko.

Miesten välit palautuivat vasta 20 vuotta myöhemmin, juuri ennen Ramiksen kuolemaa (2014).

Ramis kertoi eläessään muutamaankin otteeseen, kuinka Päiväni murmelina -elokuvaan liittyy synkkiä muistoja kaksikon tulehtuneiden välien takia.

Tony Kaye: American History X (1998)

Yksi 1990-luvun parhaista elokuvista ei ole sitä ohjaaja Tony Kayen mielestä.

Kaye turhautui New Line Cineman meininkiin, jossa elokuvayhtiö sorkki elokuvan lopullista versiota ohjaajan yli.

Valta annettiin yllättäen päätähti Edward Nortonille, joka päätyi leikkelemään leffaa. Tämän seurauksena Kaye boikotoi American History X:n ensi-iltaa.

Kaye kertoi, että näki leffan lopullisen version ensimmäistä kertaa vasta 2007, noin yhdeksän vuotta sen ilmestyttyä.

Lue Colliderin listaus kokonaisuudessaan täältä.

Lisää luettavaa