Ari Asterin ohjaaman sekä Joaquin Phoenixin, Pedro Pascalin ja Emma Stonen tähdittämän Eddingtonin lehdistötilaisuudessa joku menee ja tekee valtavan juonipaljastuksen The Last of Usin toisesta kaudesta.
– En oikeasti tiennyt tuota, valittaa Emma Stone.
En tiennyt minäkään. Vähemmästäkin on heitetty ihmisiä vankilaan. Mutta epäammattimaisen käytöksen ohella nyt on paljon muutakin pureskeltavaa. Eddingtonista on tullut tämän vuoden Cannesin ensimmäinen kiistakapula. Se on uuvuttava, epämiellyttävä ja se jatkuu ikuisesti. Sen ongelma on, että Hereditaryn ja Midsommarin Ari Asteria ei enää ole olemassa vaan hänet on korvannut Beau Is Afraid -elokuvan Ari Aster. Se, joka tekee pitkiä ja itsetarkoituksellisen monimutkaisia elokuvia, ja sen kanssa meidän on elettävä.
Toisen leirin mukaan hän tutkii romahduksen partaalla olevaa Amerikkaa, jota edustaa keskellä ei mitään sijaitseva pikkukaupunki. Se on sydänjuuriaan myöten peloissaan päälle painavan pandemian vuoksi ja vajoaa yhä syvemmälle internetin kaninkoloon.
Phoenix näyttelee nössöä sheriffiä, joka on naimisissa trauman tuhoaman naisen (Stone) kanssa ja on sukset ristissä kaupungin pormestarin (Pascal) kanssa. Hän oli myös Asterin Beaun tähti.
– Nyt se tuntui vieläkin paremmalta, Phoenix hehkuttaa. – Hän on niitä harvoja ohjaajia, joka voisi olla näyttelijä, sillä hän ilmentää hahmojen tuntemuksia. Hän kävelee edestakaisin kameran takana ja toistaa dialogia. Välillä eksyn ja me molemmat näyttelemme Joeta, ja aina Ari keksii jotain kiinnostavaa ja erityistä.
Sen jälkeen Phoenix vaikenee, eikä enää juuri puhu mitään.
– Odotin, että Ari olisi ollut mahtailevampi. Ja jotenkin ilkeämpi, Pascal nauraa. – Hän sai minut ajattelemaan hahmoje enemmän ihmisinä. Jossain vaiheessa en ollut tyytyväinen kohtaukseen, mutta en sanonut mitään. Hän kysyi: ”Haluatko ottaa uusiksi?” Hän kirjaimellisesti antoi minulle kommentin, jota olin itse pohtinut. Se oli… makeeta.
Aster paljastaa kirjoittaneensa elokuvan ”maailman puolesta tuntemansa pelon ja ahdistuksen tilassa”.
– Halusin kuvailla ja näyttää miltä tuntuu elää maailmassa, jossa kukaan ei enää ole yhtä mieltä siitä mikä on totta. 20 vuodessa olemme vajonneet ääriyksilöllisyyden aikakauteen, ja keskeinen sosiaalinen voima, usko sovittuun maailmankuvaan, on nyt kadonnut. Koronaepidemia tuntui hetkeltä, jolloin yhteys katosi lopullisesti. Halusin tehdä elokuvan siitä, mitä Amerikka minusta tuntuu tällä hetkellä. Ja se tuntuu pahalta. Olen hyvin huolissani.
Elokuvaa tehtiin Trumpin ensimmäisellä valtakaudella, ja se sai ensi-iltansa toisella.
– Olen niin tottunut Yhdysvaltojen kulttuuria ulkopuolelta tarkastelevaan kameraan. Nyt tuntui, että meillä oli myyrä. Ilmiantaja, joka kertoi meille: ”Tällaista tapahtuu nyt.” Se tuntui niin todelliselta. Ja Joaquin on samaa mieltä, ryhmän puhemieheksi päätynyt Pascal toteaa ironisesti.
Pakolaistaustaisena hän ymmärsi tarinaa liiankin hyvin. Myös siksi, että se ”vahvisti pahimmat pelot” covid-aikakaudelta.
– Ainut mitä pystyin katsomaan silloin suojellakseni itseäni algoritmeiltä oli kaikki missä Lara Flynn Boyle on esiintynyt. Kuten David E. Kelleyn Oikeus ja kohtuus. Sekä tosi-tv-ohjelmat lentokentistä, joilla ihmisiltä palaa käämit.
Phoenixin mukaan pandemia ”kärjisti olemassa olevia ongelmia” pääasiassa sen vuoksi, että ihmiset etsivät yhteyttä verkon kautta. Stone tunnustaa, että algoritmi syöttää hänelle sen vuoksi edelleen ”todella outoa tuubaa”.
– Uskon, että olemme vaarallisella tiellä, Aster lisää. – Elämme vikaan menneen kokeilun kautta. Eikä siitä tunnu olevan ulospääsyä. Ei ole mitään yhtäkkiä ilmestynyttä ”pahaa voimaa”, se on aina ollut olemassa, mutta nyt siihen liittyy kaaos. Kokeilu pitäisi pysäyttää, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan tehdä niin. Ihmiset tuntevat itsensä voimattomiksi. Elokuvamme kertoo, mitä tapahtuu eristyksissä oleville ihmisille, jotka joutuvat konfliktiin keskenään samalla kun luodaan uutta logiikkaa, joka vahvistaa pelkoja ja vainoharhoja.
– Siinä on viittaus Kansan sankariin [1939], sen idylliseen unelmaan Amerikasta. Elokuvassani uni ja todellisuus ovat vastakkain. Ajattelin Amerikan historiaa ja kuinka se kummittelee meille. Koska en aikaisemmin ollut tarpeeksi mahtaileva Pedrolle, toteaisin että Nietzsche puhui historian ylikylläisyyden aikakaudesta ja siitä, kuinka se johtaa irralliseen katsomoon siirtymiseen sitoutumisen sijaan. Meidän on löydettävä jälleen yhteys toisiimme.
Joten, onko vielä toivoa?
– Niin, onko? Onko toivoa SPOILERITTOMUUDELLE? Aina on toivoa. Sain juuri Joaquinin oksentamaan suuhunsa, Pascal vitsailee. – Pelolla he voittavat. Joten jatkakaa tarinoiden kertomista, minuutenne puolesta taistelemista. Haistattakaa paskat ihmisillä, jotka yrittävät saada teidät pelkäämään ja taistelkaa vastaan. Älkää antako heidän voittaa.
Marta Bałaga
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.
