New Yorkissa vuonna 1986 syntynyt Ari Aster on noussut nopeasti nykyohjaajien kärkeen. Älykkäästi kirjoitetut psykologiset kauhuelokuvat Hereditary – pahan perintö (2018) ja Midsommar – loputon yö (2019) keräsivät ylistävät kritiikit ja kauhufanien suosion.
Kolmas ohjaustyö Beau Is Afraid on jotain muuta. Vaikka siinä on nähtävillä Asterin aiempien elokuvien tyyli, kyseessä on harppaus aivan uudenlaiseen ilmaisuun ja kerrontaan.
Karismaattinen ja monitasoiseen ilmaisuun kykenevä Joaquin Phoenix esittää päähenkilöä nimeltä Beau, joka pelkää vähän kaikkea, kuten elokuvan nimi jo kertoo. Erityisesti hän pelkää äitiään. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Beau syntyy. Katsoja huomaa myös, että Beaun äiti ei ole mikään lämmin ihminen. Beau on tuskin ehtinyt tulla maailmaan, kun hän on äidille pelkkä pettymys ja riesa. Siitä siirrytäänkin aikahypyllä psykiatrin vastaanotolle, missä käsitellään Beaun traumaattista äitisuhdetta. Äiti odottaa poikansa saapuvan vierailulle, ja sekös aiheuttaa sydämentykytystä.
Lisäksi harmaatukkainen ressukka pelkää muun muassa naapureita, fyysistä kanssakäymistä ja lääkkeiden sivuvaikutuksia. Matkasta äidin luo kasvaa eeppinen odysseia, jossa todellisuus ja kuvitelmat sekoittuvat. Matka ei ole ajallisesti pitkä, mutta silti se kattaa Beaun koko elämänkaaren. Hän ei tunnu olevan missään turvassa. Beaun tavarat varastetaan, hän joutuu väkivaltaisten hyökkäyksen kohteeksi ja jää auton alle. Hänet pakotetaan käyttämään huumeita, ja häntä syytetään murhasta.
Elokuvaa on kuvattu mustaksi komediaksi, mutta se vaatii kieroutuneen huumorintajun, ja sille on vaikea nauraa ääneen. Pikemminkin se saa kylmän hien nousemaan ja aiheuttaa väristyksiä. Beau ei ole mikään Woody Allenin esittämä neuroottinen älykkö. Hän on syvästi traumatisoitunut hahmo, joka kokee paitsi pelkoa myös syyllisyyttä, yksinäisyyttä, häpeää ja hylätyksi tulemista. Kolme tuntia kestävä matka on raskas paitsi Beaulle myös katsojalle. Sen päätyttyä tulee tunne, että nyt on kokenut jotain poikkeuksellista, mutta sitä on vaikea sulattaa. Beau Is Afraid on täynnä symboleja, joiden merkitystä jää pohtimaan, kuten asuntoa piinaavat myrkkyhämähäkit, metsässä asuva teatteriseurue ja ullakolta löytyvä penishirviö.
Beau Is Afraid muistuttaa Charlie Kaufmanin elokuvia, kuten Synecdoche, New York ja I’m Thinking of Ending Things. Ohjaaja ei päästä katsojaa helpolla eikä anna valmiita vastauksia. Beau Is Afraid on arvoituksellinen elokuva, jonka haluaa nähdä uudestaan. Elokuva on kuitenkin sen verran rankka, että se on jätettävä joksikin aikaa hautumaan.
Jussi Huhtala