Tänään tv:ssä: Trilleri jota Tom Cruise ei halunnutkaan tehdä – tilalle astui naistähti

6.5.2015 06:27

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut trilleri Salt.

Phillip Noycen (Rasvatyyni, Isku Kolumbiaan) ohjaaman elokuvan päähenkilö on Angelina Jolien esittämä CIA-agentti Evelyn Salt, joka on vain hetken päässä siirtymisestä toimistotyöhön, kun järjestön päämajaan astuu venäläinen loikkari nimeltä Orlov, joka väittää Saltia kaksoisagentiksi.

Evelyn yrittää pakomatkallaan paikallistaa aviomiehensä sijainnin, hoitaa tehtävänsä kunnialla loppuun ja selviytyä hengissä kollegoidensa hengittäessä niskaan.

Tom Cruisen piti alun perin esittää pääosaa, mutta hän jättäytyi pois projektista, ja tilalle astui Angelina Jolie.

Salt nähdään TV5-kanavalla keskiviikkona 06.05.2015 klo 21.00. Katso traileri alta.


(Episodi/JH)

Lisää luettavaa