90-luvun kovin pössyttelyelokuva saa jatko-osan

5.8.2014 17:23

Richard Linklater on ottanut takaisin paikkansa kiinnostavimpien ohjaajien kärjessä. Joidenkin keskinkertaisempien elokuvien jälkeen Linklater teki comebackin Jack Blackin tähdittämällä Bernie-elokuvalla, ja teki sen jälkeen hienon ja arvostetun Rakkautta ennen keskiyötä -elokuvan sekä kriitikoiden rakastaman ja kunnianhimoisen Boyhoodin.

Nyt ohjaaja aikaa palata takaisin menestyksensä lähteille ja tehdä vihdoin odotetun ja puhutun jatko-osan vuoden 1993 elokuvalleen Surutta sekaisin (Dazed and Confused). That’s What I’m Talking About -nimellä kulkeva elokuva ei ole suoraa jatkoa Linklaterin hengailuelokuvalle, vaan pikemminkin sen henkinen jatko-osa.

The Hollywood Reporter kertoo, että That’s What I’m Talking About sijoittuu 1980-luvulle ja collegeen, jossa ryhmä ensimmäisen vuoden opiskelijoita yrittää selvitä kunnialla uudessä ympäristössä ja päästä koulun baseball-joukkueeseen. Kuten Surutta sekaisin, perustuu jatko-osakin Linklaterin omaan opiskelijaelämään.

Linklater on jo pitkään puhunut elokuvasta, mutta nyt näyttäisi siltä, että se on ohjaajan seuraava projekti, jonka tuotannon on tarkoitus käynnistyä pian.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa