Vielä ehdit äänestää vuoden 2010 parhaat elokuvat

1.1.2011 19:00

Vielä ehdit äänestää mitkä ovat vuoden 2010 parhaat elokuvat. Samalla voit voittaa elokuva-aiheisia palkintoja!

Äänestyskelpoisia elokuvia ovat kaikki 1. tammikuuta – 31. joulukuuta 2010 Suomessa teatteriensi-iltansa saaneet elokuvat. Vain festivaaleilla tai rajoitetussa levityksessä olleet elokuvat eivät ole mukana äänestyksessä. Koska yhden suosikin valitseminen on vaikeaa, on Episodin äänestyksessä mahdollista valita kolme suosikkielokuvaa, eikä niiden tarvitse olla paremmuusjärjestyksessä.

Valitse alla olevan linkin takana löytyvistä kolmesta pudotusvalikoista kustakin yksi elokuva, jolle haluat antaa äänesi. HUOM! Yhtä elokuvaa saa äänestää vain kerran. Äänet, joissa sama elokuva on valittu useammasta valikosta, hylätään. Kolmea nimikettä ei ole pakko äänestää, vaan voi valita myös vain yksi tai kaksi suosikkiaan.

Äänestä viimeistään perjantaina 7. tammikuuta 2011! Lukijoiden suosikit julkaistaan 21. tammikuuta 2011 ilmestyvässä vuoden ensimmäisessä Episodissa yhdessä toimituksen valintojen kanssa. Äänestäneiden kesken arvotaan elokuva-aiheisia palkintoja!

Äänestys tapahtuu täällä.

Lisää luettavaa