Aika häijyltä näyttää! Chewbaccan roolista tuttu Joonas Suotamo näyttelee hirviötä uudessa Willow-sarjassa

Mukava uutinen suomalaisfaneille.

30.11.2022 12:31

Disney Plussan uutuussarja Willow alkoi tänään kahdella jaksolla.

Willow on Lucasfilmin ensimmäinen tuotanto seitsemään vuoteen, joka ei ole Star Wars -aiheinen. Willow on jatkoa George Lucasin vuoden 1988 samannimiselle fantasiaelokuvalla.

Sarjassa nähdään myös suomalainen Joonas Suotamo, joka on Lucasfilmin vakiomiehistöä näyteltyään Tähtien sota -elokuvien Chewbaccaa.

Suotamo esittää Willow-sarjassa hirviötä nimeltä Scourge. Tummanharmaalla jättimäisellä otuksella on päässään erikoinen piikkipäähine.

Kuva: Lucasfilm Ltd.

Suotamo kertoo Lucasfilmin sivuilla, että Scourgen puku oli työläämpi pukea kuin Chewbaccaksi muuntautuminen.

Puvun pukemisen lisäksi Suotamo joutui istumaan jokaisena kuvauspäivänä kahdesta kolmeen tuntia maskeerattavana, ja hänen kasvoilleen levitettiin silikonia.

Pahiksen esittäminen oli uutta Suotamolle.

”Oli monia tilanteita, jolloin harjoittelin väkivaltaisia purkauksiani pimeässä”, hän sanoo.

”Luulen, että säikäytin monia kuvausryhmän jäseniä”, Suotamo nauraa.

Kahdeksanosaisen uutuussarjan kaksi ensimmäistä jaksoa ovat nyt katsottavissa Disney Plussassa.

Lisää luettavaa