Aikuisten pojan ohjaaja: ”Elokuvanteon merkitys ei ole se, että lapsi särkyy”

Ohjaaja huomasi 11-vuotiaan pojan luontaiset näyttelijäkyvyt.

 

28.8.2014 12:24

Juha Lehtolan ohjaaman Aikuisten pojan keskushahmo on 11-vuotias Oliver, joka menettää vanhempansa auto-onnettomuudessa ja saa uuden isähahmon Kari Hietalahden esittämästä Joonaksesta.

Ohjaaja valitsi 11-vuotiasta Oliveria esittävän Esa Nikkilän hieman erikoisella perusteella: Esaa ei kiinnostanut näytteleminen lainkaan.

– Olin kuvannut monta poikaa, ja sitten tuli tämä Esa. Kysyin miksi tulit koekuvauksiin, ja hän sanoi ’äiti käski’, Lehtola muistelee.

– Sitten kysyin, kiinnostaako näytteleminen, ja hän vastasi ’ei yhtään’.

Lehtolan mielestä se oli virkistävä lähtökohta nykyisen Idols-ajattelun aikana, jolloin kaikki tuntuvat haluavan tähdiksi. Ohjaaja huomasi myös pojan luontaiset näyttelijäkyvyt ja sen, että Esa oli hyvä kuuntelemaan.

– Näyttelijätyössä on oleellista, että pystyy kuuntelemaan toisen kautta, Lehtola sanoo.

Lapsinäyttelijän kanssa työskentely toi elokuvaan omat haasteensa, mutta Lehtola ei halunnut käyttää mitään vippaskonsteja saadakseen Esasta tietyt reaktiot esiin.

– En usko sellaiseen, että lasta pitäisi houkutella johonkin erikseen tai puhua joistakin älyttömistä tunnekokemuksista kuten ’nyt äitisi on kuollut’. Hänen kanssaan puhuttiin aika lailla samalla tavalla kuin muittenkin kanssa ja kerrottiin milloin mitäkin pitää ilmaista.

Ohjaajan mielestä siinä on kyse moraalisistakin valinnoista.

– Mielestäni se ei ole elokuvanteon merkitys, että lapsi särkyy.

Hälytyslaitteita kaupittelevan Joonaksen rooli oli kirjoitettu Kari Hietalahtea varten.

– Olemme tehneet teatterissa töitä yhdessä, ja ajattelin että olisi kiva, jos Hissulla olisi tuollainen rooli.

Lehtola halusi kokemattoman pikkupojan ympärille konkareita. Hän valitsi aikuisrooleihin näyttelijöitä, jotka voisivat olla avuksi mutta eivät problematisoisi elokuvanäyttelemisen saloja liikaa.

– Kaikki tavallaan tuki Esaa. Roolijaon ajatus oli, että ei oteta ketään, joka pelkäisi kameraa.

Lehtola (s. 1966) on aiemmin ohjannut ja käsikirjoittanut näytelmiä ja työskennellyt myös television parissa. Aikuisten poika on hänen ensimmäinen pitkä ohjauksensa. Hän työsti käsikirjoitusta pitkään. Ensimmäinen käsikirjoitusversio valmistui yli kymmenen vuotta sitten, mutta se jäi pöytälaatikkoon vuosiksi. Versioita syntyi useita.

– Yksi versio oli kamalan pateettinen. Yksi versio oli liian kevyt. Sen kanssa sokkelointi vei vuosia.

Vaikka kirjoitusprosessi kesti pitkään, Lehtola ei halunnut kiirehtiä asiassa.

– Ajattelin että elokuva tulee sitten tuotantoon, kun se on valmis.

Aikuisten pojan keskeisenä ajatuksena tuntuu olevan, että vanhempien kuolema on asia, jota peitellään. Kun totuus viimein tulee selville, niin se on pakko kohdata. Myös elokuvan aikuisilla roolihahmoilla on salaisuuksia, joita ei haluta paljastaa.

– Kyllä, se on hyvin pitkälle niin, että siinä on monenlaisia totuuksia. Keskeinen totuus on myös se tunteen totuus, että voiko päähenkilö hyväksyä tunteen, että hänen vanhempansa ovat kuolleet. Se on hirvittävän pitkälle kirjoitettu totuus-valhe-akselilla. En halunnut, että se tunkee esiin repliikeissä vaan kulkee siellä teemoina.

Aikuisten poika tulee ensi-iltaan 29.8.2014.

Lisää luettavaa