Alalta vetäytynyt Hollywood-tähti syytti marihuanaa pohjamudissa rämpimisestään – nyt häpeissään

Elämä ei aina mene putkeen.

27.11.2018 17:03

Amanda Bynes, 32, on entinen lapsitähti – ja heille käy monesti huonosti aikuisena. Bynes on yksi heistä, jotka vahvistavat tämän säännön.

Entinen näyttelijä kertoi nyt kurimuksestaan, johon vaikutti hänen huumeidenkäyttönsä.

– Jokainen on tietysti erilainen, mutta minulle marihuanan ja muiden huumeiden sekoitus sekä satunnainen juominen sekoitti aivoni. Se todella teki minusta eri persoonan, Bynes tunnusti.

Bynes oli niin herkässä tilassa, että hän vajosi masennukseen nähtyään oman elokuvansa She’s the Man (2006). Hän ei kestänyt katsoa itseään roolissa lyhythiuksisena ja pulisonkisena, koska hän näytti pojalta. Bynes sanoi, ettei ole koskaan aikaisemmin paljastanut tätä asiaa.

Vuoden 2010 jälkeen hänen syöksykierteensä syveni. Hänet pidätettiin huumeiden hallussapidosta ja hän törmäsi myös poliisiautoon. Hän niin ikään syytti isäänsä seksuaalisesta ahdistelusta, jonka Bynes kuitenkin heti jälkeenpäin kielsi.

– Olen todella häpeissäni niistä asioista mitä sanoin. En voi kääntää kelloa taaksepäin, mutta jos voisin, kääntäisin, tähti tuumi.

Bynes on nykyään jo vetäytynyt näyttelijän töistä – kyseisen vuoden 2010 jälkeen hänellä ei ole merkintöjä IMDb-sivustolla. Vuonna 2014 hän opiskeli itselleen muotialan tutkinnon.

Kuva: She’s the Man

Lähde: Metro

Lisää luettavaa