Berliinin elokuvafestivaalien yhteydessä on jo 25 vuotta järjestetty Shooting Star -tapahtuma, joka esittelee nuoria nousevia näyttelijöitä Euroopasta. Aluksi Shooting Stariin valittiin eri maista 16 edustajaa mutta sittemmin määrät ovat tasaisesti lisääntyneet ja 2007 osallistujia oli jo peräti 25. Tapahtumasta tuli pitkäpiimäisen jaaritteleva spektaakkeli. Oli tehtävä jotain, niinpä vuodesta 2008 osallistujien määrä vakiintui kymmeneen. Suomalaisiakin on vuosien varrella mahtunut mukaan aivan kiitettävästi, ja mukana ovat olleet: Minna Haapkylä (2003), Irina Björklund (2004), Kari-Pekka Toivonen (2005), Jasper Pääkkönen (2006), Tommi Eronen (2007), Samuli Vauramo (2009), Pihla Viitala (2010), Laura Birn (2013) ja Emmi Parviainen (2015). Vuoden 2021 Suomen edustajaksi valittiin Seidi Haarla, mutta koska Berliinin elokuvafestivaalia ei koronapandemian vuoksi järjestetty paikan päällä, oli tapahtuma vain verkossa. Tänä vuonna Suomea edusti elokuva -ja tv-tähti, nuorena aloittanut ja pitkän uran tehnyt Alina Tomnikov, jonka Episodi tapasi Berliinissä.
Miten päästään Shooting Stariin?
”Suomen elokuvasäätiö katsoo vuoden aikana kaikki kotimaiset ensi-iltaelokuvat ja valitsee niiden pohjalta sopivan näyttelijän. Sen jälkeen näyttelijää ehdotetaan European Film Promotion – organisaatiolle, joka valitsee kymmenestä maasta nuoret nousevat näyttelijät Berliinissä järjestettävään tapahtumaan. Minut valittiin osasta Pamela Tolan elokuvassa Järjettömän paska idea. Rooli elokuvassa oli tosi tärkeä, sillä se oli ensimmäinen pääosani kotimaisessa elokuvassa. Erityisen ilahtunut olen siitä, että roolihahmo on niin negatiivinen ja hankala persoona, ja hänet silti uskallettiin nostaa elokuvan keskiöön. Kun Elokuvasäätiöstä soitettiin ja kerrottiin että minut on valittu, olin aivan ällikällä lyöty. En edes heti muistanut koko Shooting Staria, vaikka Laura Birnkin on ollut siinä aikaisemmin mukana”.
Miltä tuntuu olla Saksassa?
”Itse asiassa on hienoa olla täällä juuri nyt, sillä Berliini on minulle toinen koti. Olen asunut täällä, sillä olin tekemässä isoa saksalaista tv-sarjaa Funeral for a God, jota kuvattiin 12 kuukautta Saksassa ja ympäri maailmaa, mm. Italiassa, Kuubassa, New Yorkissa ja Bulgariassa. Kun muutin tänne, päätin, että puhun ja luen pelkästään saksaksi. Aluksi se oli tosi hankalaa. Olin sentään lukenut saksaa koulussa mutta siitä oli jo kymmenen vuotta ja olin unohtanut kaiken, mutta se alkoi palautua, koska kuitenkin rakastan saksan kieltä”.
Shooting Star ei itseasiassa ole kilpailu vaan eurooppalaisten näyttelijöiden promootiotilaisuus. Onko sinulle jo tarjottu rooleja joistain tulevista elokuvatuotannoista tai tv-sarjoista?
”No ei vielä, mutta lähipäivinä tapaamme noin 50 roolittajaa kansainvälisistä tuotannoista ja toiset 50 olemme jo tavanneet internetin välityksellä. Parasta tässä on kuitenkin se, että tapaa muita eurooppalaisia näyttelijöitä ja voi jakaa kokemuksia ja ajatuksia. Itseasiassa meillä on hyvin samankaltaisia ajatuksia näyttelemisestä. Kaikki tuntuvat löytäneen oman paikkansa tarinankerronnassa. Siihen, olenko omasta mielestäni kyllin hyvä, tämä valinta antaa lisää itsevarmuutta”.
Olet näytellyt jo kymmenen vuotta, mutta nyt tuntuu siltä, että olet yhtäkkiä joka paikassa.
”Näyttelin jo 15-vuotiaana draamasarjassa Jako kahteen (2006–2007) ja se oli kouluni näyttelijäksi. Aloitin teatterikorkeakoulussa suoraan lukion jälkeen. Olen tehnyt tv-sarjoja ja pieniä rooleja ja saanut pikkuhiljaa vastuullisempia tehtäviä.
Kolmisen vuotta sitten aloin kuunnella omaa ääntäni ja tehdä rohkeampia valintoja sen suhteen mitä töitä otan vastaan ja mitä en. Aloin mennä tapaamisiin juuri sellaisena kuin olen enkä miettinyt enää mitä minusta ajateltiin. Valmistumiseni jälkeen olin hieman hukassa itseni kanssa, olin jollakin tapaa sulkeutunut, vaikkei sitä ehkä ulospäin huomannut.
Taiteentekeminen on hienovireistä ja jos suljet jotain sisimmästäsi, ei voi olla parhaimmillaan mutta sitten jokin lukko minussa aukesi. Samaan aikaan tehdessäni saksalaista tv-sarjaa aloin myös kirjoittaa esikoisromaania, joka ilmestyy Otavan kustantamana syyskuussa. Ideoin myös yhdessä Mari Mantelan kanssa oudon, absurdin, surrealistisen, intiimin ja herkän lyhytelokuvan Kuinka käänsin Robobeston kylkiasentoon (2022). Se voitti Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla jaettavan Suomen elokuvasäätiön Risto Jarva -palkinnon. Siihen vielä päälle Pamela Tolan Järjettömän paska idea. Nyt todella tuntuu siltä, että alan olla se henkilö joka olen. Olen löytänyt itseni”.
Teksti ja kuvat: Timo Kuismin
