Alina Tomnikov ja Iina Kuustonen nähdään Pamela Tolan uuden elokuvan pääosissa – Ensimmäinen kuva julkaistu

Tulossa tammikuussa.

7.9.2022 15:32

Järjettömän paska idea on ohjaaja-käsikirjoittaja Pamela Tolan seuraava elokuva Teräsleidit-menestyselokuvan jälkeen.

Elokuvan pääosissa nähdään Alina Tomnikov ja Iina Kuustonen.

Elokuvasta on nyt on julkaistu ensimmäinen valokuva, jossa päänäyttelijät värjöttelevät kylmäaltaassa.

Järjettömän paska idea kertoo vaikeasta ystävyydestä. Nelikymppiset naiset Ripe ja Noora ovat paitsi elinikäisiä ystävyksiä, myös yhtiökumppaneita ja pelisuunnittelijoita peliyhtiö Krillissä.

Mitä, jos liian läheinen ystävyys alkaa ahdistaa? Entä jos ystävä on valitsemassa järjettömän paskan elämänkumppanin?

Merkittävissä rooleissa näyttelevät myös Chike Ohanwe ja Mikko Kauppila. Lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Joanna Haartti, Lotta Lehtikari, Leea Klemola ja Lauri Maijala.

Elokuvan tuottajia ovat Aleksi Bardy ja Anniina Leppänen.

Järjettömän paska idea saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 13.1.2023.

 

Lisää luettavaa