Alkuperäinen haamujengiläinen Ernie Hudson haluaisi olla mukana uudessa leffassa, mutta…

Se oikea Ghostbusters 3 on tulossa!

7.7.2019 14:34

Ernie Hudsonilla ei ole vielä sopimusta Jason Reitmanin tekemässä Ghostbusters 2020:ssa, joka on suoraa jatkoa vuoden 1989 Ghostbusters II:lle.

On kuitenkin jo uutisoitu, että ainakin Dan Aykroyd, Sigourney Weaver, Annie Potts ja Bill Murray nähdään elokuvassa. Miksei sitten Hudsonista ole vielä puhuttu?

– Tiedän kyllä, että he tekevät tämän elokuvan. Tiedän myös, että Reitman ohjaa sen. Hän on upea elokuvantekijä. Tietenkin rakastaisin olla mukana siinä. Minulla ei kuitenkaan ole vielä minkäänlaista sopimusta, mutta toivon, että kaikki onnistuu lopulta hyvin. Tiedän, että elokuvasta on tulossa mahtava, tapahtui sitten mitä tahansa, Hudson kertoo.

Reitman paljasti hiljattain, että elokuvassa tullaan käyttämään myös vanhaa filmimateriaalia. Tarkoittaako se siis sitä, että leffassa nähdään myös vuonna 2014 kuollut Harold Ramis?

Elokuvan tuotanto alkaa pian. Ensi-illassa heinäkuussa 2020.

Lähde: Movieweb

Lisää luettavaa