Amber Heardin ongelmissa vellonut trilleri teki vuosikymmenen surkeimman tuloksen lippukassoilla

Johnny Deppin exän, Amber Heardin uusi elokuva London Fields on flopannut katastrofaalisesti.

Martin Amisin vuoden 1989 romaanin perustuva London Fields avasi USA:ssa viikonloppuna. Sen ensi-iltapäivää siirrettiin lukuisia kertoja, koska tuotanto päätyi oikeustaisteluihin.

London Fieldsin tuotanto alkoi jo vuonna 2013. Sen jälkeen ohjaajat tulivat ja menivät. Lopulta leffaan saatiin Billy Bob Thornton, Amber Heard ja Cara Delevingne. Elokuvan keskiössä on Heardin hahmo Nicola Six.

Elokuvan ensi-ilta oli toiseksi surkein sitten vuoden 1980. Ainoastaan Proud American (2008) on avannut huonommin USA:n lippukassoilla.

London Fields tienasi vain 160 000 dollaria 613 teatterissa. Rotten Tomatoesissa elokuvan tomaattiarvo on pyöreät nolla prosenttia.

Elokuva on paininut hurjissa ongelmissa. Sen tekeminen aloitettiin, kun Heard meni naimisiin Johnny Deppin kanssa. Depp tekee elokuvassa myös cameo-roolin. Heard hankki Deppille kuitenkin lähestymiskiellon kesken kuvausten vuonna 2016.

Muutamaa kuukautta myöhemmin ohjaaja Matthew Cullen ja eräs tuottaja päätyivät oikeuteen jonkinlaisen riidan takia. Sen jälkeen yksi tuottajista haastoi Heardin oikeuteen, koska ei tehnyt sopimuksessa vaadittuja nakukohtauksia. Heard nosti vastahaasteen samasta asiasta, hänen oikeuksiaan kuulemma rikottiin.

Suomeen saakka elokuva tuskin saapuu.

Alla traileri.

Lähde: Screen Rant

Aiheeseen liittyvät jutut