Aquaman-elokuva tulossa – kaksi käsikirjoitusta tekeillä yhtä aikaa

13.8.2014 13:06

Viime viikolla ohjaaja Zack Snyder soitti detroitilaiselle radiokanavalle kesken lähetyksen puolustaakseen Aquamania elokuvasankarina. Tämä puhelu jo enteili, että Warner Brosilla on selvästi suuret suunnitelmat supersankaria varten, ja The Hollywood Reporter osaa kertoa, että näin tosiaan on.

Sivuston mukaan studio on tekemässä Aquaman-elokuvaa, jonka pääosassa nähdään jo Justice Leagueen Vesimieheksi palkattu Jason Momoa. Elokuva käsikirjoittajiksi on palkattu Will Beall ja Kurt Johnstadt, mutta yllättäen kaksikko ei työskentele yhdessä, vaan molemmat kirjoittavat omat versionsa Aquamanista.

Warner Bros. halunnee tällä erikoisella kilpailuttamisella pitää enemmän vaihtoehtoja auki Aquamanin suhteen. Teko vaikuttaa myös varmistelulta, jolla halutaan pitää huoli, että elokuva saadaan tehtyä ajallaan, ja sellaisena kuin studio haluaa sen olevan.

Will Beall on kirjoittanut aiemmin flopanneen Gangster Squad -elokuvan sekä ensimmäisen, mutta hylätyn version Justice League -leffasta. Kurt Johnstadt taas on Zack Snyderin luottokäsikirjoittaja, joka on rustannut elokuvat 300, 300: Rise of an Empire sekä The Last Photograph, jonka Snyderin on tarkoitus ohjata myöhemmin.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa