Arto Halosen Prinsessalla jo yli 100 000 katsojaa

Arto Halosen ohjaama elokuva Prinsessa on yltänyt kolmannen viikonlopun jälkeen jo lähes 110 000 katsojaan. Kuluneena viikonloppuna Prinsessa keräsi jälleen enemmän katsojia kuin ensi-iltaviikonloppunaan ja piti paikkansa viikon ja viikonlopun katsotuimpana elokuvana. Elokuva keräsi viikonloppuna elokuvateattereissa 19 712 katsojaa ja yhteensä Prinsessalla on nyt elokuvateattereissa jo 109 447 katsojaa. Prinsessa sai ensi-iltansa 10.9.2010.

Prinsessa-elokuvan tarina pohjautuu tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Sijaiskodista toiseen riepoteltu kabareetanssija Anna Lappalainen (Katja Kukkola) päätyy mielisairaalahoitoon. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista. Vaikka Prinsessa on itsekin hoidettavien joukossa, hänen elämäntehtäväkseen muodostuu lähimmäisten auttaminen. Prinsessan hovin muodostavat hovineito Christina von Heyroth (Krista Kosonen) ja joukko potilastovereita (mm. Peter Franzén ja Pirkka-Pekka Petelius). Hänen hallintoalueensa ulottuu aina Kellokosken kylään ja sen pankin johtajaan (Tapio Liinoja) asti. Särkynyt nainen löytää mielisairaalasta kodin – ja perheen. Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Samuli Edelmann, Paula Vesala, Irma Junnilainen, Paavo Westerberg ja Antti Litja.

Lähde: Filmikamari