Pari vuotta sitten ilmestynyt BlacKkKlansman toi veteraaniohjaaja Spike Leen (s. 1957) takaisin elokuvamaailman valokeilaan.
BlacKkKlansman oli sekä yleisö- että arvostelumenestys, joka palkittiin Oscarilla parhaasta käsikirjoituksesta. Palkinnon Leen kanssa jakanut Kevin Willmott on käsikirjoittajana myös Vietnamiin sijoittuvassa uudessa elokuvassa Da 5 Bloods.
Netflix-tuotanto Da 5 Bloods kertoo neljästä Vietnamin veteraanista, jotka lähes 50 vuotta myöhemmin palaavat sodan tapahtumapaikoille. Porukka kutsuu itseään nimellä Bloods. He ovat veriveljiä, joilla on läheinen suhde, vaikka edellisestä tapaamisesta on aikaa. Jälleennäkeminen on riemukas, ja läppä lentää.
Neljästä miehestä nousee esiin kaksi keskeistä hahmoa. Otis (Clarke Peters) tapaa Vietnamissa entisen rakastajattarensa. Naisella on myös bisneskontakteja, joita Vietnamissa tarvitaan, sillä kyseessä ei ole mikään huvimatka.
Paul (Delroy Lindo) on Trumpin kannattaja, joka kärsii sodan aiheuttamasta posttraumaattisesta stressihäiriöstä. Paul on pohjimmiltaan hyvä ihminen, mutta rasistinen Amerikka ja Vietnamin sota ovat muuttaneet hänen persoonaansa.
Siitä päästäänkin elokuvan teemaan, joka tulee esiin heti ensimmäisistä kuvista. Lee on aina ollut yhteiskunnallisesti kantaa ottava ohjaaja, eikä Da 5 Bloods ole hänen urallaan poikkeus. Se kertoo väkevää poliittista viestiä, jota kuvitetaan arkistomateriaalilla. Martin Luther King, Muhammad Ali, Malcolm X ja monet muut afroamerikkalaiset sankarit nostetaan esiin.
Vietnamin sota oli monien mielestä täysin turha, ja erityisen turha se oli Leen mukaan mustille sotilaille. Heille luvattiin palkkioksi paremmat ihmisoikeudet, mutta he joko kuolivat taisteluissa tai traumatisoituivat.
Juonenkuljetuksen välineenä elokuvassa toimii kulta-aarre, joka jäi Vietnamiin. Se oli CIA:n palkkio Yhdysvaltojen armeijaa tukeville vietnamilaisille joukoille, mutta sitä ei saatu toimitettua perille. Elokuvan nelikko on sitä mieltä, että kulta kuuluu heille.
Kulta-aarre ja siitä syntyvä kullanhimo tuo mieleen John Hustonin klassikon Sierra Madren aarre, johon suoraan viitataankin.
Viittauksia tulee myös Vietnam-elokuviin. Ilmestyskirja. Nyt saa tyylikkään kunnianosoituksen, Sylvester Stallonen ja Chuck Norrisin Vietnam-rymistelyt taas kritiikkiä.
Miehet eivät ole pelkästään kullan perässä. Joukkoon kuului sodassa viisi miestä, mutta yksi heistä, sankarillinen joukkueenjohtaja Norman kuoli taistelussa. Miehet haluavat löytää hänen maalliset jäännöksensä ja tuoda ne takaisin kotiin.
Entä miten tarinaan liittyy BlacKkKlansmanissakin näytellyt Jasper Pääkkönen? Hänen roolihahmonsa Seppo kuuluu maamiinoja raivaavaan aktivistiryhmään. Pääkkönen vilahtaa alkupuolella ja tulee uudestaan esiin tarinan edetessä, ja roolihahmolla on iso merkitys tarinan kannalta.
Toisessa merkittävässä sivuroolissa nähdään Jean Reno, joka esittää hämäräperäistä ranskalaista liikemiestä. Hän on valkoisessa pellavapuvussaan symboli Ranskan siirtomaapolitiikalle Aasiassa.
Lee ja kuvaaja Newton Thomas Sigel käyttävät kiinnostavasti eri kuvasuhteita. Elokuva alkaa leveällä laajakuvalla, ja televisioruudussa näkyy ylhäällä ja alhaalla mustat palkit. Takaumajaksot on kuvattu 16-millisellä filmilla, ja kuva kapenee 4:3-muotoon. Loppupuolella taas käytetään enimmäkseen koko ruudun täyttävää 16:9-kuvasuhdetta.
Erikoisena ratkaisuna voi pitää myös sitä, että seitsemääkymmentä ikävuotta lähestyvät näyttelijät näyttävät sotaan sijoittuvissa takaumajaksoissa aivan ikäisiltään, vaikka roolihahmot ovat parikymppisiä. Heitä ei ole edes yritetty nuorentaa millään tavalla. Se tuntuu epäuskottavalta, varsinkin kun heidän mukanaan taistelee oikean ikäinen Chadwick Boseman.
Lee on kertonut New York Timesin haastattelussa, että ajatuksena oli näyttää, miten sota vanhentaa ihmistä. Toinen syy oli käytännöllinen: ”En saanut nuorentamista varten sataa miljoonaa dollaria”, Lee kommentoi viitaten toiseen Netflix-leffaan, The Irishmaniin. Joka tapauksessa ratkaisu ei toimi.
Da 5 Bloods ei muutenkaan ole täydellinen elokuva. Parhaimmillaan se on vetävä ja koskettava tarina. Heikoimmillaan se on kömpelö ja epäuskottava kuin b-luokan toimintaelokuvat. Silti elokuvasta ei voi olla pitämättä. Suurimpana syynä on se, että Leellä riittää asennetta. Lee ei ole mikään hienovarainen kertoja. Hän nostaa nyrkin pystyyn ja hieroo sillä viestinsä katsojan naamaan. Leen mukaan sota ei ole vielä päättynyt: rasismia ja sortoa vastaan on taisteltava joka päivä.
Jussi Huhtala
Tähdet ★★★★
