Batman-tähti on vahvin kandidaatti Steve Jobs -elokuvan nimiosaan

15.10.2014 22:04

Kun pari viikkoa sitten varmistui, ettei Leonardo DiCapriota nähdä teknologiaguru Steve Jobsina, tuotantoyhtiö Sony päätti ottaa takapakkia ja kääntyi alkuperäisen suosikkinsa puoleen.

Oscar-voittaja Christian Bale on liitetty rooliin jo aiemmin, mutta tuolloin neuvottelut kaatuivat. Nyt Bale on jälleen vapaana rooliin, sillä hänen neuvottelunsa Foxin tuottaman The Deep Blue Goodbyen pääosasta ovat jumissa. Hollywood Reporterin lähteiden mukaan Fox sai näyttelijän varuilleen yritettyään ujuttaa sopimukseen optiota, joka olisi kiinnittänyt Balen myös tulevan elokuvan mahdolliseen  jatko-osaan. Neuvottelut Foxin kanssa ovat edelleen käynnissä, mutta on mahdollista, että Bale kuvaisi Deep Blue Goodbyen vasta nimeämättömän Jobs-elokuvan jälkeen.

Jobs-elokuva perustuu Walter Isaacsonin viralliseen elämänekertaan. Ohjaajaksi on kiinnitetty Danny Boyle, joka otti tehtävän vastaan David Fincherin (Gone Girl, Social Network) jätettyä projektin palkkaan ja taiteelliseen vapauteen liittyneen erimielisyyden vuoksi. Tarinan on käsikirjoittanut Aaron Sorkin (Social Network, Moneyball).

Kuvassa Bale elokuvassa Terminator Salvation.

Lähde: The Hollywood Reporter

(Episodi/JA)

Lisää luettavaa