Perjantaina 24. lokakuuta ensi-illassa nähdään draamakomedia Seitsemän sietämättömän pitkää päivää (This Is Where I Leave You). Kysymyksiin vastaavat näyttelijät Jason Bateman ja Tina Fey, ohjaaja Shawn Levy sekä elokuvakäsikirjoituksen omasta romaanistaan tehnyt Jonathan Tropper.
Toimittanut: Reija Karkkonen
Kuinka tulitte mukaan tähän projektiin?
Tina Fey: Tulin mukaan Shawn Levyn kautta. Olin työskennellyt hänen kanssaan aikaisemmin ja hän toi tämän elokuvan käsikirjoituksen minulle.
Jason Bateman: Elokuvasta liikkui jo aiemmin versio, jota melkein alettiin tehdä. Projekti kuitenkin jäi usean syyn johdosta, mutta onneksi Shawn ottaessa ohjat, hän oli säilyttänyt minulle roolin elokuvasta. Sain myös kuulla Tinan olevan mukana projektissa. Se oli erittäin jännittävää.
Mikä tässä tarinassa vetosi teihin?
Tina Fey: Pidän tarinoista oikeista ihmisistä, jotka eivät missään vaiheessa muutu autoiksi tapahtui mitä hyvänsä. Pidin elokuvan alkuasetelmasta, että joukko ihmisiä joutuvat olemaan yhdessä. Rakastan erityisesti Wendyn tarinaa. Mielestäni se on erittäin herttainen ja surullinen ja toivottavasti samaistuttava.
Jason Bateman: Minulle tässä oli kiinnostavaa se, ettei mukana ole mitään suuren konseptin tarinaa. Kyseessä on tarina perheen yhdessäolosta ja asioista keskustelemisesta. Tämähän on juuri sitä mitä me näyttelijät haluamme. Täytyy yrittää olla uskottava tarinan kanssa. Tässä elokuvassa on hienoa tekstiä ja henkilöhahmot puhuvat hyvin.
Onko mielestänne toimintahäiriöinen perhe tarpeellinen elementti tarinan kertomisessa?
Tina Fey: Kaikki perheet toimivat silloin kun niiden on pakko. Uskon, että monille ihmisille tästä elokuvasta löytyy tunnistettavia perhedynamiikan malleja.
Jason Bateman: Jos ei ole mitään ongelmia, ei ole mitään kiinnostavaa, hauskaa tai dramaattista perheessä, joka toimii täydellisen hyvin.
Jason, lähestytkö elokuvia eri tavalla nyt kun olet myös ohjaaja?
Jason Bateman: Jos lähestyn, toivottavasti se ei ole huomattavaa. Toivon, että ohjaajakokemuksestani on ollut minulle hyötyä siinä mielessä, että osaan entistä enemmän arvostaa ja kunnioittaa elokuvanteon vaikeaa prosessia. Näytteleminen on vain yksi osa tekoprosessia, ja vähintä mitä voin tehdä, on olla omasta puolestani aiheuttamatta mitään hankaluuksia.
Jason Bateman mainitsi, että elokuvaa oltiin alunperin tekemässä eri näyttelijöiden ja työtiimin kanssa, mutta siinä vaiheessa hänet oli kuitenkin jo kiinnitetty Juddin rooliin. Voitko kertoa lisää tästä historiasta?
Shawn Levy: Olin jo viisi vuotta sitten lukenut kirjan ja rakastanut sitä, mutta siinä vaiheessa elokuvaan oli suunnitteilla eri näyttelijät ja ohjaaja. Kuten elokuvilla on tapana, tämäkin projekti kävi läpi monta prosessia. Yhdessä vaiheessa koossa oli melkein koko näyttelijäkaarti, jossa Jason oli mukana Juddin roolissa, mutta muut näyttelijät eivät olleet samoja. Lopulta projekti haihtui ja näytti siltä, ettei sitä tehdäkään. Olin seurannut tilannetta tiiviisti viiden vuoden ajan ja tässä tilanteessa huomasin mahdollisuuteni koittaneen. Ehdotin Warner-studiolle, että he antaisivat minun koota yhteen mieleiseni näyttelijäkaartin ja kehittää yhdessä Jonathanin kanssa uuden, lähempänä romaania pysyvän, version käsikirjoituksesta. Ja tämä johti elokuvaan, jonka te nyt voitte katsoa.
Jonathan, millainen näkemys romaanin kirjoittajana sinulla on tästä prosessista?
Jonathan Tropper: Olin aina elokuvan käsikirjoittaja. Projektin kehittyessä olin käynyt läpi lukemattomia luonnoksia ja versioita. Tämä on sen tyyppinen projekti, että sitä on vaikea saada käyntiin, koska sinun on osuttava niin moneen oikeaan kohtaan ja saatava studion todellinen tuki projektin taakse. Studio oli aina tukemassa projektia ja käsikirjoitusta, mutta tämä elokuva oli hankala studion tehdä.
Millaista oli kuvata oikean talon sisällä?
Shawn Levy: Kaikki olivat mukana. Halusin kuvata oikeassa talossa, sillä halusin elokuvaan aitouden tuntua – toisin kuin esimerkiksi elokuvissa Real Steel ja Yö museossa. Oli erittäin kuumaa ja ahdasta. Hyvät uutiset ovat ne, ettei kukaan missään vaiheessa vetäytynyt asuntovaunuunsa. Kaikki tulivat taloon aamulla, eikä kukaan lähtenyt ennen kuin olimme lopettaneet. Otosten välillä menimme Jane Fondan esittämän henkilöhahmon makuuhuoneeseen ja hengailimme porukalla sängyllä. Saatoimme olla siellä tunteja ja puhua, vitsailla, pelailla ja mitä nyt sattuikaan. Ja tämä kasvatti todellista yhteisöllisyyttä ja perhemäistä sidettä, mikä mielestäni myös näkyy valmiissa elokuvassa.
Oliko improvisoiminen sallittua?
Shawn Levy: Mukana oli paljon improvisaatiota. Me kuvasimme käsikirjoituksen, mikä oli mahtavaa, mutta mukana oli myös paljon improvisoituja hetkiä ja repliikkejä.
Jonathan Tropper: Improvisointi alkoi melkeinpä heti. Käsikirjoitusta luettaessa sekä Tina että Jason sanoivat repliikkejä, jotka eivät olleet käsikirjoituksessa. Shawn ja minä istuimme siellä ja kirjoitimme näitä improvisaatioita ylös varmistaen, että saisimme ne mukaan. Usein heiltä tuli materiaalia, jonka me tiesimme haluavamme mukaan elokuvaan.
Shawn Levy: Mukana oli melko paljon improvisaatiota. Jopa Jane Fonda, jolle tämänkaltainen nykyaikana hallitseva komediatyyli ei ollut tuttua, oli parin viikon sisällä mukana yrittämässä. Improvisaatiota on tehtävä tietäen, että joskus se toimii ja joskus ei. Mutta on vain annettava mennä.