Bileet Disneyn tyyliin: Järjetöntä seksiä, hevosella hotelliin ja tippuminen ikkunasta

Disneytä voi syyttää monesta asiasta, mutta ei hauskanpidon puutteesta 85 vuotta sitten.

8.11.2023 09:30

Jos Disneyn uusi Lumikki ja seitsemän kääpiötä on kohdannut ongelmia, helppoa ei ollut myöskään kesällä 1938, jolloin alkuperäisen elokuvan ilmestymistä juhlittiin.

Työntekijät painoivat hommia yötä päivää tietäen, että elokuvan taloudellinen epäonnistuminen saattaisi tuhota koko yhtiön.

Kun elokuva saatiin pihalle, juhlat olivat sen mukaiset.

”Juominen alkoi jo lounaalla ja kohta ihmiset hyppivät jo uima-altaaseen. Ensin vaatteet päällä, lopulta ilman. Joku vuokrasi hevosen ja ratsasti sillä hotellin aulaan”, yhtiön työntekijä kertoi. Hän teki tuon jälkeen 40-vuotisen uran Disneyllä.

Animaattori Ken Anderson kertoi, että naimisissa olevat pariskunnat harrastivat parinvaihtoa. Yksi animaattoreista putosi 2. kerroksen ikkunasta, mutta selvisi vammoitta.

”Ihmiset joivat kännit ja ihmettelivät herätessään, missä ja kenen vieressä ollaan”, Bill Justice -niminen animaattori kertoo.

Disney History Instituten mukaan oli epäselvää, kuinka paljon Walt Disney juhlista tiesi. Hän oli pitänyt puheen illallisella, mutta loppuillan sekoilun tapahtuessa firman pomo oli jo vaihtanut maisemaa.

YouTube video

Lähde: Cinemablend.