BlacKkKlansman-ohjaaja Spike Lee on korisfani ja Suomi-fani – Tapasi viikonloppuna Lauri Markkasen

Ohjaaja pitää koripallosta ja suomalaisista.

18.2.2019 13:30

Lauri Markkanen oli mukana Pohjois-Carolinan Charlottessa pelatussa nousevien tähtien ottelussa viime perjantaina. Ottelussa Yhdysvallat kohtasi muun maailman pelaajat.

Paikalla oli myös ohjaaja Spike Lee, joka tunnetusti on kova koripallofani. Jasper Pääkkösen BlacKkKlansman-elokuvaansa pestannut Lee taitaa olla nykyään myös Suomi-fani, sillä väliajalla ohjaaja kävi tervehtimässä Markkasta.

Markkanen esitti ottelussa parasta osaamistaan ja teki 21 pistettä, mutta se ei riittänyt, sillä Yhdysvallat voitti muun maailman numeroin 161–144.

Etsikö Lee uuteen elokuvaansa pitkää pohjoismaalaista miestä, vai halusiko hän muuten vain tervehtiä kovaa suomalaispelaajaa? Jäämme odottamaan vahvistuksia Spike Leen seuraavan elokuvan roolivalinnosta.

AOP

Lisää luettavaa