Blade Runner 2049 ei ole hupia koko perheelle – ohjaaja varmistaa ikärajan

Ridley Scottin ohjaaman scifi-elokuvan jatko-osan ovat käsikirjoittaneet Hampton Fancher ja Michael Green.

22.12.2016 12:51

Ensimmäisen trailerinsa saanut ja sen myötä odotuksia entisestään nostanut Blade Runner 2049 ei tule pehmoilemaan, vaan saa Yhdysvalloissa R-ikärajaluokituksen, mikä tarkoittaa elokuvan olevan kielletty alle 17-vuotiailta ilman täysi-ikäistä valvojaa.

Screen Dailyn kanssa jutellut Denis Villeneuve, jonka ohjaama Arrival on miehen ensimmäinen PG-13-ikärajan elokuva (aiemmat ovat kaikki olleet R) kertoo, ettei tieto ikärajasta unohtunut tuotannon aikana.

”Tuottajien mielestä on hauskaa muistuttaa minua sen olevan yksi kaikkien aikojen kalleimmista R-ikärajaluokituksen saavista elokuvista”, Villeneuve sanoo.

Kanadalaisohjaaja saattaa seuraavana elokuvanaan toteuttaa oman unelmaprojektinsa, Frank Herbertin Dyyni-romaaniin perustuvan elokuvan. Villeneuven aiempia töitä ovat mm. Sicario, Vangitut ja Incendies.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia