Blu-ray-arvio: Kiintiökovis Gerard Butler kiristelee hampaitaan kliseisessä toimintajännärissä

Last Seen Alive on ilmestynyt tallenteena.

30.11.2022 11:00

Lisa katoaa bensa-asemalla Willin tankatessa pariskunnan autoa. Poliisin epäilykset kohdistuvat lyhytpinnaiseen mieheen, sillä pariskunnan tiedetään olleen eroamassa.

Willin ei auta muu kuin lähteä etsimään vaimoaan omin päin.

Dvd:nä ja blu-rayna ilmestynyt toimintaelokuva Last Seen Alive ammentaa stereotypioista ja alittaa silloinkin riman toistuvasti.

On kriisiytynyt liitto, kuumakalle ja hysteerinen nainen, ja sitten southern noirissa loppuun kaluttu epämääräinen amerikkalainen tuppukylä, jossa kaikki tuntevat kaikki ja silti siellä rehottavat ilmestyskirjamaiset irvokkuudet.

Ja sitten vielä mukana hengaa virkavallan edustajia, jotka kulkevat tahrattomissa paidoissa kravatti suorassa.

Kiintiökovis Gerald Butler lienee rekrytoitu mukaan nimellisarvonsa vuoksi, ja kireän tunnelman äijä luokin jokaiseen kohtaukseen, jossa hän kiristelee hampaitaan ja haroo hiuksiaan otsa rypyssä.

Jos Butleria olisi suostuteltu lähestymään roolia vaikkapa majakkatrilleri The Vanishingin metodein, dynamiikka olisi aivan toista luokkaa.

Matti Komulainen

Tähdet ★★

Lisää luettavaa