Bong Joon-hon mukaan hänen uudessa Mickey 17 -elokuvassaan tullaan näkemään hämmentävän paljon Donald Trumpin kaltainen hahmo, kertoo Variety referoiden British Film Institutella pidettyä keskustelutilaisuutta. Elokuvan antagonistia näyttelee Mark Ruffalo.
– Kuvasimme tämän elokuvan Lontoossa vuonna 2022, ja vuonna 2024 tapahtui eräs tietty asia, joka on aika samanlainen kuin tässä elokuvassa, korealainen tähtiohjaaja kertoi.
Yhdysvaltain presidentti Trump kritisoi Parasiten Oscar-menestystä vuonna 2020 useaan otteeseen, mutta Joon-ho vakuuttelee, että hahmossa on kyse puhtaasta sattumasta: ”En ole niin pikkumainen.”
7. maaliskuuta ilmestyvä Mickey 17 kuuluu vuoden odotetuimpiin scifi-tapauksiin, ja sen pääroolissa nähdään Robert Pattinson. Katso virallinen traileri: