Boyhood: Koskettavassa kasvutarinassa ei selitellä

9.10.2014 14:44

Koskettava. Richard Linklaterin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Boyhood-draamaa on ylistetty ympäri maailman. Idea yhden pojan kasvutarinasta syntyi reilut neljätoista vuotta sitten.

Teksti Kirpi Uimonen, Los Angeles

– Siinä vaiheessa tyttäreni oli kuusi. Minusta oli mielenkiintoista seurata hänen kehittymistään. Mietin, millaisen elokuvan lapsuuden kuvaamisesta saisi. Halusin kertoa sen nimenomaan lapsen näkökulmasta. Lapsena on vanhempien, opettajien, sisarusten ja kavereiden armoilla, Linklater kertoo Los Angelesissa.

Tytär Lorelei Linklater sai isosiskon osan tarinasta. Pääosassa vuosien ajan seurattavana lapsena nähdään nyt kaksikymmentävuotias Ellar Coltrane.

– Ensin mietin, että voinko kuvata elokuvan parissa kuukaudessa ja palkata monta eri näyttelijää esittämään Masonia eri-ikäisenä. Se ei kuitenkaan tuntunut luontevalta. Sen jälkeen aloin etsiä sopivan ikäistä poikaa, jolla olisi jo kokemusta näyttelemisestä. En halunnut tehdä kenestäkään pakosta lapsinäyttelijää vaan halusin löytää pojan, jota näytteleminen kiinnosti, ohjaaja sanoo.

Ellar Coltranen vanhemmat, Genevieve ja Bruce Salmon, ovat taiteilijoita.

– Tätini on malli. Olin hänen mukanaan mallitoimistossa viisivuotiaana. Minulle tarjottiin saman tien keikkaa. Jännitin, mutta vanhempani kannustivat minua. Ennen Boyhoodin kuvauksia olin esiintynyt mainoksissa ja yhdessä indie-elokuvassa, mukava Coltrane kertoo.

Ellar Coltrane oli kahdeksan, kun hän näytteli ensimmäisen kerran Mason Evansia.

– Minun ja Masonin lapsuudet eroavat toisistaan. Vartuin Austinissa, kävin suurimmaksi osaksi kotikoulua ja muistan vanhempani yhdessä, sillä he erosivat vasta, kun olin yhdeksänvuotias. Siskoni syntyi, kun olin 11. Lapsuudenkodissani oli erilainen dynamiikka kuin elokuvassa, Coltrane kertoo.
Y4D4 DSC_0246
Linklaterin luoma maailma sijoittuu myös Teksasiin, mutta Masonin vanhemmat ovat eronneet ennen kuin poika meni kouluun. Olivia (Patricia Arquette) on jäänyt yksihuoltajaäidiksi, jolla on vaikeuksia löytää tasapainoinen kumppani. Lasten isä (Ethan Hawke) käy tapaamassa jälkikasvuaan silloin tällöin.

– Minulla on kokemuksia isyydestä, avioerosta ja siitä, millaista on yrittää maksimoida laatuaika lasten kanssa, Hawke sanoo.

– Olemme lapsuutemme tuotteita. Samaistuin hahmooni äitini kautta. Hänellä oli rankka elämä, ja hän oli usein taloudellisesti tiukoilla. Minäkin olen käynyt läpi samankaltaisia aikoja elämässäni, Arquette pohtii.

Hawke on tuntenut Linklaterin parikymmentä vuotta. He ovat kuvanneet yhdessä myös elokuvat Rakkautta ennen aamua, Rakkautta ennen auringonlaskua ja Rakkautta ennen keskiyötä. Patricia Arquetten ohjaaja oli nähnyt ennen kuvauksia vain kerran.

– Ideani oli hullu, mutta molemmat, Ethan ja Patricia, pitivät siitä, koska se oli erilainen. Haastavinta projektissa oli sovittaa kaikkien aikataulut yhteen. Patricia kuvasi samalla Näkijä-sarjaa ja Ethan eri elokuvia.

Elokuva oli sen rahoittajille riski. Lopulta IFC lupautui rahoittamaan projektia 200 000 dollarilla vuodessa. Vuosien odotuksen jälkeen filmin levittäjä on saanut rahansa takaisin moninkertaisesti, sillä lipputuloja on kertynyt tähän mennessä jo yli 30 miljoonaa dollaria.
Y11 MAT_6789
– Toinen riski oli se, että en voinut tehdä 12 vuoden sopimusta näyttelijöiden kanssa. Yhdysvalloissa seitsemän vuoden sopimus on pisin aika, joka sitoo näyttelijän yhteen tuotantoon. Minun piti uskoa herrasmiesmäisiin kättä päälle lupauksiin, Linklater kertoo.

Elokuvaa kuvattiin 40 päivänä vuoden 2002 heinäkuusta vuoden 2013 lokakuuhun.

– Aluksi olin innoissani, sitten apaattinen ja nyt kiitollinen. Kun pääsin vaikean puberteetin yli, aloin välittää taas elokuvasta ja panostin sen tekoon, Coltrane miettii eri vaiheita.

Rahoituksen lisäksi itse elämä oli riski.
Y5D1and2  DSC_5202
– Tiesin tarinan suuret linjat, mutta ihmiselämä on täynnä yllätyksiä ja matkan varrella meidän kaikkien oli sopeuduttava muutoksiin. Kirjoitimme tiimillä käsikirjoitusta sitä mukaan, kun kuvasimme elokuvaa. En esimerkiksi voinut tietää vuonna 2002 että Barack Obamasta tulee Yhdysvaltain 44. presidentti tai miten poliittinen tilanne muuttuu maailmassa, Linklater toteaa.

Coltrane ei nähnyt elokuvaan kuvattua materiaalia sen ollessa vielä kesken.

– En halunnut kuvausten vaikuttavan häneen. En halunnut, että hän alkaa miettiä, miltä hän näyttää, kun häntä kuvataan, Linklater selittää.
Coltrane pääsikin aikamatkalle itseensä, kun hän vihdoin katsoi Boyhood-elokuvan ensimmäisen kerran. Se herätti hänessä monenlaisia tunteita.

– Minusta oli mielenkiintoista nähdä itseni nuorena poikana, koska en muista itsestäni juuri mitään. Huomasin, kuinka paljon olen muuttunut, mutta ennen kaikkea yllätyin siitä, kuinka paljon minussa on edelleen samoja piirteitä kuin silloin, kun olin lapsi. Ensimmäinen katsomiskokemus oli surrealistinen.

Yksi elokuvan sanomista on, että elämää ei voi kontrolloida tai manipuloida. Uusien tilanteiden, kuten uusioperheiden, pitää antaa kehittyä luonnostaan.

– Melkein kaikki kaverini ovat avioeroperheen kasvatteja. Tilanteen kanssa oppii elämään. Minua itse asiassa kosketti nähdä, kuinka paljon vanhemmat tekevät lastensa eteen. Hyvä, jos elokuva auttaa lapsia ymmärtämään heidän vanhempiaan, Coltrane ynnää.

Lisää luettavaa