Brad Pitt kieltäytyi rooleista näissä menestyselokuvissa

Brad Pitt on hienon uransa aikana kieltäytynyt monista merkittävistä rooleista menestyselokuvissa. Alla on muutamia hittielokuvia, joissa näyttelemisestä Pitt kieltäytyi.

11.6.2016 01:00

Amerikan Psyko

Yhdessä vaiheessa Brad Pitt oli valittu esittämään Patrick Batemania, mutta Pitt jätti roolin tuntemattomista syistä. Pittin jälkeen roolia tarjottiin Edward Nortonille, Leonardo DiCapriolle ja Ewan McGregorille, jotka kaikki kieltäytyivät. Lopulta Christian Bale sai osan.

Medusan verkko

Pitt oli alkuperäinen valinta Jason Bournen rooliin. Hän ei kuitenkaan voinut tehdä elokuvaa aikatauluongelmien vuoksi. Medusan verkon kuvaukset olisivat olleet yhtä aikaa Spy Game -elokuvan kuvausten kanssa. Matt Damon korvasi Pittin Bournen roolissa.

Apollo 13

Yhtä elokuvan pääosista tarjottiin Pittille, joka ei ottanut roolia vastaan, koska hän halusi tehdä Seitsemän-elokuvan. Tiedossa ei ole, ketä elokuvan astronauttia Pitt olisi esittänyt.

The Departed

Alun perin Pittin piti esittää Colin Sullivania Martin Scorsesen rikoselokuvassa. Pitt kuitenkin jätti roolin tehdäkseen Babel-elokuvan. Matt Damon päätyi esittämään Sullivania.

Matrix

Pittille tarjottiin Neon roolia Matrixissa. Hän kuitenkin kieltäytyi roolista tuntemattomista syistä. Keanu Reeves sai lopulta Neon roolin.

Kuva: Fury

Lähteet: IMDb, IFC, MovieFone

Lisää luettavaa