Cleopatra muuttaa ihmisten elämän – James Bondin jättänyt ohjaaja löysi seuraavan projektinsa?

Menestysromaaniin perustuva tarina käyttää pohjanaan jättimäistä epookkielokuvaa.

Kaksi Bond-elokuvaa viimeisimpinä töinään ohjannut Sam Mendes tuottaa ja mahdollisesti ohjaa Beautiful Ruins -nimisen elokuvan, kertoo THR. Elokuva kertoo kolmesta nuoresta, joiden elämät linkittyvät vuosiksi vuoden 1962 Cleopatra-elokuvan kuvauspaikalla tapahtuneen tapauksen johdosta.

Beautiful Ruins oli pitkään erinomaisen Little Children -elokuvan ohjanneen Todd Fieldin projekti, mutta tällä oli vaikeuksia saada sille rahoitusta, joten se jäi ajelehtimaan. Jess Walterin romaaniin perustuvan elokuvan pääosaan oli tällöin kiinnitetty Imogen Poots.

Mendes on tuottajan roolissa palkannut Transparent-sarjaa kirjoittaneet Noah Harpsterin ja Micah Fitzerman-Bluen vastaamaan elokuvan käsikirjoituksesta. On mahdollista, että käsikirjoituksen onnistuessa, ottaa Mendes tästä itselleen kopin myös ohjaajana.

James Bondin jättänyt ohjaaja on kerännyt mahdolliselle ohjauslistalleen myös Disneyn James and the Giant Peach -remaken sekä The Voyeur’s Motel -nimisen elokuvan.

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut