Darren Aronofsky on pitänyt seuraavan elokuvansa salassa – Pieni tiedonmurunen kuvaajalta

Noahin kuvauksissa

Tätä odotamme, tulevaisuudessa.

Kuvaaja Matthew Libatique valmistautuu kuvaamaan seuraavaksi ohjaaja Darren Aronofskyn elokuvan. Aronosky on tehnyt Libatiquen kanssa yhteistyötä elokuvissa Black Swan ja Pi. Uutisesta kertoi The Playlist.

Aronofskyn edellisestä elokuvasta Mother! on jo kolme vuotta. Libatique ei saa hiiskua projektista mitään, mutta hän paljasti, että kyseessä on paljon pienempi elokuva kuin edelliset.

Libatiquella on kaksi Oscar-ehdokkuutta. Vaikka hän valmistautuu Aronofskyn elokuvaa varten, voi olla mahdollista, että hän ei pääse kuitenkaan mukaan: hän saattaa joutua neljäksi vuodeksi vankilaan hyökättyään ihmisen kimppuun Puolassa vuonna 2018. Oikeudenkäynti alkaa helmikuussa.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut