Disney julkisti pari uutta animaatioelokuvaa – ilmestyvät kesällä ja loppuvuodesta 2020

Pixarin Soul tulee Yhdysvalloissa ensi-iltaan 19. kesäkuun 2020 ja Raya and the Last Dragon kiitospäivän 2020 aikoihin.

26.8.2019 13:30

Walt Disney Studioiden D23 Expossa tehtiin lukuisia paljastuksia tulevista projekteista; paitsi livenäytellyistä elokuvista, myös animaatioelokuvista kuten, Eteenpäin ja Frozen 2. Aivan uudet elokuvat Soul ja Raya and the Last Dragon esiteltiin samalla.

Pixarin Soul kertoo vauvojen sieluista ja seminaarista, johon heidän täytyy osallistua ennen kuin heidät lähetetään maailmalle tullakseen ihmisiksi, joiksi heidät on tarkoitettu. Päähenkilönä on Joe Gardner (äänenä Jamie Foxx), joka elää kaavamaista opettajan elämää, vaikka hänen intohimonsa on pianonsoitto. Joen saadessa viimein ensimmäisen keikkansa, hän putoaa mustaan aukkoon sieluna. Viisas sielu 22 (äänenä Tina Fey) lähtee Joen kanssa seikkailulle tosimaailmaan opettaakseen Joelle mitä sielun omaaminen todella tarkoittaa.

Disneyn tuleva animaatioelokuva Raya and the Last Dragon puolestaan on itäaasialaisteemainen seikkailu, joka sijoittuu Lumandra-nimiseen valtakuntaan. Viisi klaania muodostavat lohikäärmeen maan ja elokuvan päähenkilön, Rayan (äänenä Cassandra Steele) haasteena on löytää viimeinen lohikäärme Sisu (äänenä räppäri Awkwafina), joka on ennen näkemätön vesilohikäärme.

Disneyn ensi vuoden animaatioelokuvista Eteenpäin saa ensi-iltansa maaliskuussa, Soul kesäkuussa, Raya and the Last Dragon ja Frozen 2 marrakuussa.

Aiheesta uutisoivat aiemmin muun muassa Variety ja Polygon.

Lisää luettavaa