Disneyn Dumbo tehdään uusiksi yllättävällä tavalla

8.7.2014 22:28

Disney kaivelee tällä hetkellä katsojien lompakoita live-action -versioilla klassikoistaan. Prinsessa Ruusunen sai esiosan Pahatar-elokuvan muodossa, Tuhkimosta on tulossa uusi elokuva ensi vuonna, Jon Favreau ohjaa uuden version Viidakkokirjasta ja Kaunotar ja hirviökin tehdään vielä Bill Condonin ohjaamana.

Eikä siinä vielä kaikki. Nyt myös Dumbo ollaan tekemässä uusiksi hieman yllättävällä tavalla. The Hollywood Reporterin mukaan Disney tekee tietokoneanimaation Dumbon tarinasta, mutta norsujen lisäksi elokuvassa on Dumbon tarinan rinnalla kulkeva tarina ihmisperheestä. Käsikirjoituksesta vastaa Transformers-elokuvat kirjoittanut Ehren Kruger, mutta ohjaajasta ei vielä ole tietoa.

Tuotantopyörät pyörivät jo Dumbon suhteen, joten voimmekin jäädä odottelemaan, minkä klassikkonsa Disney kaivaa ylös seuraavaksi.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa