District 9 -ohjaaja loikkasi tekoälyn kelkkaan – katso esimakua tulevasta

Blomkamp on astunut ristiriitaiseen maailmaan.

Julkaistu:

Eteläafrikkalaisen Neill Blomkampin ura on ollut erikoinen. Mies teki upean District 9:n (2009) jälkeen hieman turhanpäiväisen Elysiumin (2013), jonka jälkeen hän teki hauskan Chappien (2015).

Sitten menikin kuusi vuotta, jonka aika hän perusti oman studionsa Oats Studiosin. Sitä kautta hän teki hienoja CGI-lyhäreitä, sekä armottoman surkean kauhuleffan nimeltä Demonic (2021). Samaan aikaan Ridley Scott torppasi Blomkampin idean uudesta Alien-elokuvasta.

Lue myös: Nyt suoratoistona: Autopelien pelaajasta oikeaksi kilpa-autoilijaksi? Uskomaton tositarina

Lue myös: Onko Jason Momoa löytänyt seuraavan jättiprojektinsa? – Perustuu uuteen scifi-räiskintäpeliin

Blomkamp palasi valkokankaille vuonna 2023 ja teki todella hyvän pelielokuvan, Gran Turismon.

Blomkamp on tulossa takaisin, mutta tällä kertaa tekoälyn voimin. Hän on perustanut sitä varten Barley Studiosin.

Blomkamp julkaisi juuri 13-minuttisen koe-elokuvan, Nightbornen, joka on tehty Seedance 2.0-tekoälyllä.

Hän on tekemässä samalla tyylillä kokopitkän elokuvan.

Lyhytelokuva on toteutettu dokumentin tyyliin ja kertoo Yhdysvaltain armeijan lentäjästä, joka julistetaan kuolleeksi koneensa tultua ammutuksi alas. Todisteet viittaavat kuitenkin siihen, että hän saattoi olla mukana salaisessa ohjelmassa, jonka tarkoituksena on herättää taistelussa kaatuneet sotilaat henkiin ja lähettää heidät takaisin rintamalle.

Blomkampin mukaan projekti ei kuitenkaan syntynyt pelkästään tekoälyn voimin. Konseptitaiteilijat loivat elokuvan visuaalisen ilmeen, ja hahmoissa hyödynnetään 32 suostumuksensa antaneen oikean ihmisen kasvoja ja ääniä. Jokainen elokuvan ruutu on silti tekoälyn tuottama. Blomkamp ohjasi kohtaukset tekstikehotteiden avulla.

Tsekkaa lyhäri alta.

Youtube video