Django ei kelvannut Will Smithille – tekee toisen klassikkolänkkärin uusiksi

15.5.2013 11:14

Will Smith oli ehdolla Quentin Tarantinon lännenelokuvaan Django Unchained, mutta tähti ja ohjaaja eivät päässeet asiasta sopimukseen. Nyt Will Smith on tekemässä oman westerninsä. Smith tuottaa ja näyttelee pääosaa klassikkolänkkärin Hurja joukko (The Wild Bunch) uusintafilmatisoinnissa.

Warner Bros. -studio on suunnitellut uusintafilmatisointia jo vuosia, ja Smithin tekemä sopimus saa takuulla pyörät viimein pyörimään.

Alkuperäisen Hurjan joukon ohjasi legendaarinen Sam Peckinpah. Elokuva ilmestyi vuonna 1969 ja kertoo ikääntyvistä lainsuojattomista Meksikon rajalla. Elokuvan väkivaltaiset kohtaukset aiheuttivat aikanaan suurta kohua.

Jäämme odottamaan, tuleeko elokuvan nimeksi Wild Wild Bunch Smithin vuoden 1999 tieteislänkkäriä mukaillen.

Lähde: Slashfilm

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa