Legendaarinen näyttelijä aloitteli uraansa siivoamalla vessoja elääkseen

7.3.2016 21:00

Lukuisista hienoista rooleistaan tunnettu Dustin Hoffman on nyt 78-vuotiaana varmasti yksi arvostetuimpia näyttelijöitä, jonka karismasta ei liene kiisteltävää. Hoffman ei kuitenkaan uransa alussa ollut sitä, mitä Hollywoodissa oltiin totuttu näkemään elokuvien pääosissa ja merkittävissä rooleissa.

Hoffman muistelee The Guardianin artikkelissa, että hänen näköisensä näyttelijät eivät suinkaan olleet mitään elokuvatähtiä.

”Siinä mielessä monimuotoisuuden puute oli ympärillä jo silloin – minun aikanani, jos et näyttänyt Tab Hunterilta tai Troy Donahuelta… Hollywoodissa oli paljon antisemitismiä, ja pidin New Yorkia jotenkin mukautuvampana.”

Parikymppisenä Los Angelesista New Yorkiin muuttanut Hoffman muistelee, miten saapui kaupunkiin. Ensimmäisenä bussista astuessaan, näki nuori näyttelijä jonkun kusemassa autoa vasten.

”Ajattelin, että hyvä, en ole enää muovisessa ympäristössä.”

Hoffmanin uran alussa oli kuitenkin useita rankkoja vuosia, jolloin töitä ei ollut. Näyttelijä yritti viisi kertaa päästä sisään kuuluisaan Actor’s Studioon ystäviensä Robert Duvallin ja Gene Hackmanin rinnalla. Tänä aikana Hoffman oli töissä mitä erilaisimmissa paikoissa, kuten psykiatrisella osastolla, myyntiassistenttina Macy’sissä ja havaijilaisten koristeiden kutojana.

Hoffmanin läpimurto tuli lopulta Mike Nicholsin ohjaamassa Miehuuskokeessa (The Graduate, 1967).

”Nichols päätti antaa tällaiselle lyhyelle, hassun näköiselle juutalaistyypille roolin, joka olisi normaalisti varattu pitkälle, komealle protestantille”, Hoffman muistelee.

Vaikka Miehuuskoe olikin Hoffmanin läpimurto, josta hän tuli kaikkien tuntemaksi, pitää näyttelijä itseään enemmän lipeävänä hahmonaan John Schlesingerin Midnight Cowboy -elokuvasta.

”Olin lähempänä Ratso Rizzoa, kun kävin koulua – siltä minusta tuntui. Olin ulkopuolinen, seisoin syrjässä katsomassa sisään. Ja kun tulin New Yorkiin, tein kaikkia niitä hanttihommia, ja kun siivoat vessoja elääksesi et ole kovin kaukana Ratsosta, joten se ei ollut vaikea rooli.”

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa